Mikä hemmetin jees?

9.4. lauantai

Sanonta on peräisin 70-luvun Spede-visiosta, jossa Spede ja Loiri esittivät kaksikkoa, joka oli matkallaan Epsanjassa, mutta eivät olleet kahteen viikkon päässeet edes matkalaukkuja purkamaan. Siinä ihmetellessä tarjoilija – Simo – toi jatkuvasti uutta juomaa ja kaksikko yritti selvitä englannilla, niin kuin tarjoilijakin. Eli aina kun kaksikko sanoi jotain suomeksi, niin tulivat uudet juomat ja Simo hoki vain: ”Jees, jees!” Ja viimein Loiri karjui: ”Mikä hemmetin jees?” http://www.youtube.com/watch?v=RNUSuhm8aIw

Aamulla lähdettiin seitsemältä kohti puolentoistasadan kilometrin päässä sijaitsevaa suunnistuskilpailua. Postas Kupa on unkarilaisten kevään avauskisa ja sinne haluttiin mekin. http://postas.mtfsz.hu/postaskupa/  Minä söin aamupalan kotonani, mutta tytöt olivat omien kaupasta ostettujen eväidensä varassa, koska lauantaisin hotellien aamupalat ovat myöhempään. Ajoimme aluksi vauhdikkaasti moottoritietä Hronsky Banadikiin asti, josta poikettiin vanhalle maantielle. Reitti seuraa Zvoleninkin läpi virtaavaa Hron-jokea. Siirryttäessä mäkiseltä alueelta tasangolle näkyy lännellä Mochovecin atomivoimalan lauhdutinpiiput ja höyryä. Neljä piipuista näkyy olevan päällä ja neljä muuta eivät höyrynneet.



Keskieuroppalaiset luopuvat atomivoimasta ja ottavat sähkön töpselinreiästä



Ajelimme kylien läpi rauhallisesti ja joissakin pikkukaupungeissa ei seurattu opastuksia ja teimme ylimääräistä pikku kiekuraa selvitäksemme taas Unkariin vievälle tielle. Tiet eivät tällä ole mitenkään erikoisimmassa kunnossa ja varsinkin kylien kohdalla on asfalttia paikkailtu monesti ja erilaisilla materiaaleilla. Štůrovossa poikkesimme vielä eurokahveilla ja kuvasimme turkkilaiset kukistanutta Jan III:n patsasta.

Rautatien molemmat päät on purettu

Tonavan toisella puolella on maamerkkinä Eszergomin basilika, jossa on jokin paavista seuraavan kardinaalin istuin. Kaupungin läpi ajoimme vieläkin kuoppaisempaa tietä kansallispuistoon kohti kilpailukeskusta. Onneksi Miffe oli ehtinyt ottaa tulosteet järjestäjien kartoista, sillä opasteet alkoivat vasta sieltä, jossa kisaliikenne muuttui yksisuuntaiseksi. Tienvarsipysäköinti sijaitsi ihanassa pyökkimetsässä.

P-paikalta oli toista kilometriä suunnistuksen lähtöpaikalle, johon oli järjestetty hässäkkä: teltassa oli n. 4 ihmistä ottamassa vastaan ilmoittautumisia kuntosarjoihin ja jakamassa seurakuoria. Maksoimme osanottomaksumme, kun selvisi, että jonossa voi ohittaa kuntoilijoita. Mallakin sai lunastettua oman kuntosarjansa materiaalin. Minulla ei ollut kirjekuoressa numerolappua, mutta kilpailukeskuksessa sain käsin kirjoitetun version. Suunnistuksen lähtöpaikalta oli puolestaan toista kilometriä kilpailukeskukseen ja maaliin. Kilpailukeskus oli kansallispuiston keskellä oleva ravintolan alue ja siellä väki käyttäytyi niin kuin kilpailukeskuksessa käyttäydytään.

Hässäkkä taataan vähillä jakelupisteillä

Kamppeiden vaihdon jälkeen olikin sitten kiivettävä takaisin lähtöpaikalle. Mikään ei ole sen vaikeampaa naisille, kuin päättää pukeutumisesta. Välillä aurinko paistoi lämpimästi ja joskus se oli hetken pilvessä. Miffe arpoi ja vaihtoi, notta laittaisiko pitkähihaisen aluspaidan vai ei. Arpa osui yhteen lyhythihaisen ja tietysti lähtöpaikalla oli ollut kylmä. Kokeilin lähtöön mennessä hölkkää ja jakoihin ei käytännössä sattunut. Olin toiveikas.

Ykköselle mentiin lievään vastaiseen pyökkimetsässä ja eteneminen tuntui etenemiseltä. Seuraavat välit olivat pikkukivikkoista sivurinnettä, vastarinnettä, lievään nousuun sivurinnettä. Mäen alasmeno otti enemmän polveen. Vastamaa olisi vähiten kipeää ottava, jos se ei taas ottaisi niin perusteellisesti tappaisiin. Ennen viimeisiä rasteja oli tarkempaa, kun mentiin lukuisten syviksi syöpyneiden vesiojien poikki copisse-metsässä (polttopuumetsä), jossa ei osannut näillä jaloilla juosta. Kerran upposin polviani myöten saveen, kun piti edetä runsaasta tihkuvedestä johtuvan syöpymäalueen läpi. Rastit löytyivät ja lopussa täytyi yrittää näyttä entiseltä juoksijalta. Kevään seitsemäs suoritus sattui jalkoihin, mutta tulihan tehtyä. Miffe oli neljäs ja Malla suoriutui lenkistään vähintään samoilla kivuilla kuin minäkin.

Yritä ees näyttää entiseltä juoksijalta

Raikkaassa kevätsäässä ei nyt niin kovasti hionnut, joten pesuksi kelpasi, kun nilkutin läheiseen puroon huuhtomaan saviset nastarini. Ravintolassa oli sen verran jonoa, että lähdimme pois ja pysähdyimme Eszergomin puolelle pikkuravintolaan ja saimme jaettavaksi kolmeen pizzan ja forinttejamme kulumaan.

Paluumatkalla osasimme jo ajaa kaupungit läpi edullisinta reittiä – olimme kuluttaneet kisamatkaan lähes 10 tuntia. Suihkujen jälkeen etsimme lauantai-illassa ruokapaikkaa, mutta pääosin vain baarit olivat auki, joten päädyimme tuttuun Vicktoriaan. Saimme englanninkieliset listat ja tilasimme leivitettyjä kananpaloja ja paahtoleipää. Juuri sopiva päivällinen.

10.4. sunnuntai

Poloveen sattuu ja toisen jalan päkiään. Toivotaan, että paikat turtuvat kuin pari viikkoa sitten Senican hiekkakankailla ja saan suorituksen. Ajo kilpailipaikale sujui jo sitten rutiinilla ja nyt Miffe luki karttaa sen verran tarkasti, että Štůrovossa ei tehty ylimääräisiä rinkuloita, vaan pääsimme kahvipaikkaan suoraan nauttimaan leivoksista ja espressosta. Sitten kilpailukeskukseen ja parkki sattui käytännössä just siihen mihin eilenkin.

Taktiikkamme oli: vaihdamme kilpailukamppeet autolla ja menemme suoraan lähtöön ja Malla vie reput maaliin. Näin toimittiin, mutta sitten huomasin, että olin sittenkin jättänyt lenkkarini autoon. Ajattelin vielä tavoittaa Mallan lähtöpaikalta lähdin viemään lenkkareita sinne. No, Malla oli kerinnyt lähteä ja linkutin niine hyvineni takaisin, laitoin kilpailukamppeet ja taas takaisin lähtöpaikalle. Tuo parin kilometrin ylimääräinen kävely ärsytti koipeni keskeytyskuntoon. Tuli siinä välillä saata terapiaa, kun Helsingin Suunnistajien Tapio kertoi jalkaleikkauksistaan ja miten nykyään on paremmin.  Alkuun päästiin melkein kilometri metsätietä alamäkeen, jota hölkätä ressutin ja hain ykkösen, mutta vietot paikat maastossa ottivat koipiin ja päätin kävellä takaisin maaliin. Ois ollu aivan ihanaa pyökkimetsää ja hyvää suunnistusmaastoa, mutta kun ei niin ei. No nyt on tiedossa vähintään viiden viikon tauko suunnistuksessa. Tämänkuntoiset työhevoset viedään teuraaksi.

Miffe selvisi suunnistuksesta ja seurueessamme on yksi terve, joka pystyy hakemaan auton vähän lähemmäksi ja me linkuttajat pääsemme vähemmällä paluumatkallamme.

Kevään ihanuutta

Ravintolassa ei ollut jonoa ja tytöt päättivät hankkia herkulliset hampurilaisen näköiset polsterit ”Mikä helevetin jees?” – tuli vain makkarat ja sämpylät. Näissä maissa tuntuu tuo kielikynnys olevan ylittämätön, mutta kun on arvannut ruokalajin ja palveluväki asiakkaan sanomisen, niin lopputulos on suhteellisen hyvä. Raahauduimme lähtöpaikalle ja Miffe haki auton ja aloitimme paluumatkan ottaen muutaman kuvan keväisestä lehtimetsästä.

Mikä helevettin jees?

Paluun jälkeen suihku tekee hyvää ja sain pitää vähän kylmäpussia kipeimmässä paikassa. Kävin sitten tyttöjen hotellissa, jossa saatiin vilkaista hätäisesti tarpeellisimmat sähköpostit ja viimeisimmät uutiset. Eipä erikoista.

Menimme pitseriaan, jossa tähtisilmäinen neito toi meille oikopäätä englanninkieliset ruokalistat ja hän sekä kollega puhuivat myös englantia. Söin keiton ja pastan – meidän kolmen ruoka-annokset, pari viiniä, kolme olutta, kivennäisvesi, kolme kahvia ja kaksi Karpaattien brandyä kustansi 31 €. Siitä oli hyvä mennä yöpuulle ja toivoa, että jalat alkaisivat elpyä edes normaalille kävelylle.