Superviikonloppu

14.5. lauantai

Totta kai tuli vähän otettua Suomen voitolle, mutta tiesin lähteväni Unkarin SM-yöhön vasta iltapäivällä, joten ei hätää. Mukavaa oli olla kotona ja keskittyä superviikonloppuun. Varasin hotellihuoneen Kittseen tutusta Viano-hotellista. Järjestelin myös kuittinippuja sekä muita papereita, joita on kertynyt parin kuukauden aikana. Nythän olen päässyt lähelle paperittoman toimiston tavoitetta, sillä matkan aikaa on tarvinnut ottaa harvinaisen vähän tulosteita, koska omalle koneelleni ei ole määritelty tulostinta.

Lähdin ajelemaan kohti Kecskemetiä, sää oli lupaavan hyvä ja maisemat kauniita. Unkarin rajalla ostin vignetin eli maksoin moottoritietullin. Rajalta alkoikin sitten parempi tie ja ainakin tässä osassa Unkariaon tiet saatu rakennettua hyvään lyöntiin viime vuosina. Kävin ostamassa myös maantiekartan, jotta selviäisin eteenpäin. Budapestin kehätie on melko uusi ja samaten Serbiaa kohti menevä moottoritie, joten loppumatka edistyi mukavasti. Kecskemetistä eteenpäin kohti kisakeskusta oli tie heikompaa, mutta netistä tulostettava kartta ei kuitenkaan kertonut kisakeskukseen menevää tietä ja tein 30 kilometrin pummin. Löysin kuitenkin päivänvalon aikana perille.

Kisakeskus oli urheiluhallissa ja suunnistajat käyttätyvät täälläkin samoin kuin suunnistuksissa käyttäydytään. Sain numerolapun ja kuitin maksusta sekä lähtöajan 23:36. Oli hyvää aikaa käydä tutustumassa lähtöpaikkaan ja kokeilla lamppua. Kuutamokin oli lähes täysi, joten maastossa saattaisi selvitä jopa ilman lamppua.

Suunnistuksissa käyttäytymiskoodi on sama koko Euroopassa

  



mutta sitten innostuín tästä poppelipusikosta



Mutta kyllä sen sitten maastossa huomasi, mikä merkitys tällä uudella lampulla on. Laji on minulle tällaisessa tasaisessa ja melko avoimessa maastossa jo lähellä päiväsuunnistusta, koska lampulla erottaa maaston muodot aika hyvin. Osassa maastoa oli hiekkakankaalla männikköä ja hyvä näkyvyys. Sitten saattoi olla lehtimetsiköitä, mutta alikasvoksena oli katajaa joskus tiheänäkin, joten täytyi kierrellä. Alkumatkan männikössä sain koneen käyntiin ja iloitsin huonokuntoisenakin mahdollisuudesta tehdä juoksuliikkeitä. Oli ilmestynyt joitakin tuoreita aukkoja, joita ei ollut merkitty karttaan. Puolivälin jälkeen sain tutustua täkäläiseen uudistusmenetelmään: pillarilla oli lykätty kannot ja kuntta karholle ja istutus tapahtuu paljaaseen hiekkaan. Samoin uudistaminen oli tehty nuoreen puustoon - eihän täällä odotetakaan männystä hyvälaatuista. Pari rastin ohitusta oli tullut ennen viimeistä rastiväliä. Tokavikalta rastilla tein sitten Timo Silakat ja sukelsin luutaan eli nuoreen poppelipusikkoon. Muistu mieleen Moilasen Tommin sanonta poppelin uudistamistiheydestä: ”Miljoona per hehtaari”. Suunta meni sekaisin ja päästin khdeksan minuutin aikana vielä pari nuorukaista ohitseni. Sijoitus oli ihan hyvä 12. yhdeksästätoista kilpailijasta.



Linkissä http://www.astrois.hu/eob2011/ on lisää infoa ja sarja F21BR.

15.5. sunnuntai ja MM-kultapäivä

Olin päättänyt, että nukun kisapaikalla lyhyesti ja aamun sarastaessa lähden ajamaan takaisin kotiin. En oikein saanut autossa nukuttua, joten menin rekipatjalleni urheiluhalliin. Oman tyynyn olin kuitenkin varannut. Kolmisen tuntia siinä otin koiranunta ja lähdin kuuden aikaan ajelemaan kohti kotia. Olin varannut vähän evästä ja poikkesin huoltoasemalla kahvilla. Olin jo yhdeksän kieppeillä Zvolenissa, jossa oli alkanut sataa. Yritin nukkua oikein peiton alla, mutta kone kävi sen verran kuumana, ettei tullut unta. No keittelin perunat ja kävin suihkussa sekä puuhailin lähtöä. Äkkiä kello olikin sitten jo kohta yksi ja piti lähteä junalle. Olin toi käynyt ostamassa Tescosta paremman sateenvarjon ja sadeviittoja siltä varalta, että kisa-areenalla sataisi. Sade oli kuitenkin heikennyt ja asemalle oli jo mukava kävellä. Lippu Bratislavaan maksaa 7,30 €.

Kolmen tunnin matkan aikana saatoin vihdoinkin lukea virallisen kisajulkaisun läpi tervehdyksineen kaikkineen. Pohjavärinä on jään harmaa, jolla on harmaa teksti ja se rasittaa silmiä. Pari Urquelliä oli matkaeväänä eikä junassa kovin ahdasta.  Seuraava tehtävä oli hankkiutua Petržalkan asemalle. Bussilippu on vain 0,70 €. Sunnuntaina ei kulkenutkaan iltapäivällä junia Kittseehen kuin joka toinen tunti, joten jouduin odottelemaan 18:32 junaa. Onneksi oli aikaa syödä hampurilainen oluen kera.  Viano-hotellissa olinkin sitten jo 18:40. Itävallan puolella ei enää näytetty jääkiekkoa. Alakerran baarissa pyysin tilaamaan taksin. Itävaltalaiset ukot toki näkivät paidastani, mistä on kyse, mutta jääkiekkohan on tässä valtiossa pieni juttu. Tyttö oli tilannut taksin Bratislavasta, joten se viipyi vähän aikaa ja samalla join siinä oluen. Pieni epäselvyys oli kuskille, mihin minut pitää ajaa ja baaritytön täytyi tullaa tulkkaamaan. Kahdella kympillä sain kyydin. Juna Kittseestä Bratislavaan on 6 €, mutta Bratislavasta Kittsehen 3,20 €. Ne tuloerot.

Petržalkan asemalta menikin sitten jo bussi Oragen Faniareenalle. Kello alkoi olla jo vartin yli kahdeksan ja päätin lähteä kokeilemaan onneani lipun saantiin. Siinähän yksi poika seisoi liput kourassa – olin ottanut aidon lipun taskuun ja vertasin tarjottua ja uskoin sen aidoksi. Poka höpisi jotain VIP boxista enkä innoissani heti tajunnut, mutta löin kaverille kaksi satasta kouraan ja lähdin sisälle. Jännitin vielä vähän lipun aitoutta, mutta pelko oli turha ja pääsin sisään halliin. Katsomo C on ylhäällä ja täytyi läpäistä 3 porttia ja jokaisessa portissa on vielä kamera, jossa jokainen sisääntuloja kuvataan.

että VIP aitiossa

Aitio löytyi ja hymyilevä neito tervehti. Ja tästä alkaa legenda.

Olen todella vanha konkari ja silti oli outoa, etten jännittänyt yhtään peliä. Aitiossa oli fiksuja slovakkeja, joista toinen oli käynyt Suomessa ja toinen Ruotsissa. Lisäksi oli toisen kaverin kaksi nuorta poikaa. Pojat eivät halunneet nauttia vapaasta tarjoilusta muuten kuin cociksen muodoissa. Makkarat he kävivät ostamassa alakerrasta rahalla. Minä toki hyödynsin olutta, jota ei tarvinnut erikseen maksaa. Slovakkien kanssa päästiin myös asialliseen keskusteluun, koska he tunsivat Fennoskandiaa ja heillä oli laaja näkemys kokonaisuuksista.

Poikien kisatudio oli viereisessä aitiossa

Jotenkin eka erässä syntyi tunne, että tässä pelataan tarkkaa virkamieskiekkoa. Joukkueet tuntevat kohtuullisen hyvin toisensa ja valmentajilla on näkemys vastustaja taktiikasta. Vähän ennen toisen erän puoliväliä ruotsalaiset riistivät kiekon ja Magnus Pääjärvi veti ranarilla helpon näköisesti yläkulmaan. Siitäkö se alkaa. Mutta jotenkin tällä joukkueella on ollut itsetunto kohdallaan, koska suurimman osan turnauksesta vastustaja on johtanut peliä, mutta olemme tulleet lopussa rinnalle ja viimeistään rakkareilla ohi. Ja niin se tapahtui. Aivan toka erän lopussa pientä painetta: Mikko koivu konttasi laidassa ja vieritti kiekon Janne Pesoselle ja siitä Jarkko Immoselle. Bang ja 7 sekuntia ennen erän loppua olimme tasoissa eikä tarvinnut päästää tunnetta irti: Suomi hoitaa tään homman.

Kolmannen erän alussa ruotsalaiset näyttivät tämänkertaisen taisteluvireensä. Kaikki tuijottivat vain sitä, että Antti Pihlström oli suunnattoman kiinnostunut kiekosta syöttämisestä Petteri Nokelaiselle. Telaketju teki voittomaali. Eikä minuuttiakaan, kun kolmosketju näyttää sotimisen taktiikka: hyökkäys on paras puolustus. Niko Kapanen napauttaa kolmannen maalin Komarowin ja Aaltosen syötöistä. Eikä ruotsalaisten pelistä tule mitään. Tunnen kollegiaalista oloa Viktor Fastin kanssa. Poika on nimetty kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja nyt viimeisellä rastivälillä tulee täydelliset Timo Silakat ja pelaaja sekoilee jossain puskissa. Imurin töpseli on seinässä ja neljän viimeisen minuutin aikana paukuttavat maalin vielä Janne Pesonen, Mika Pyörälä ja Antti Pihlström. Syöttöpisteitä saavat: Granlund, Koivu, Salmela ja Lajunen. Oisko uskonu, vaikka Venäjä voitettiin kahdesti, niin viimeinen erä 5 - 0.

Ruotsi Suomen pilkattavana

Taas kerran kuudentoista vuoden jälkeen ruotsalaiset joutuivat odottamaan omalla siniviivallaan tylsiä Suomen kultajuhlia. Ja siitähän itku syntyi. Suomalaiset kuulemma pilkkasivat Ruotsia, varsinkin kun kapteeni Koivu nosti pokaalia ja teki piruetin, jolloin mammanpojat joutuivat katsomaan puoli sekuntia hänen kasvojaan.  Maamme-laulun laulajia oli kiitettävän paljon hallissa.

Ja sitten kadulle. http://www.mtv3.fi/urheilu/mmjaakiekko2011/uutiset.shtml/2011/05/1329732/leijonafanit-juhlivat-villisti-bratislavassa---katso-video

Suomalaiset kuitenkin kiirehtivät hotelleihin ja joukko areenan edessä hajosi aika äkkiä, mutta tunnetta oli. Lähdin kävelemään ja jossain vaiheessa taksi pysähtyi kohdalle ja kysyn tarjousta ja poika lupasi kyydin kahdella viidellä. Kävi siinä yksi nuori nainenkin tarjoamassa mahdollisuutta juoda lisää, mutta eihän siittä minulle ois ollu mitään hyötyä. Poika sanoi olevansa Egyptistä ja keskustelimme englanniksi. Luonnollisesti tuollainen fiksun tuntuinen maahanmuuttaja kauppasi naispuolisia lisäpalveluita. Pääsin hoteliin ja yöpuulle kohtuullisen hyvissä ajoin.

Toivottavasti Slovakia saa ensi vuonna paremman menestyksen meillä Suomessa. Valitettavaa on vain, että nykyinen joukkueen runko 70-luvulla syntyneitä ja kapteeni Pavol Demitran jäähyväiset olivat liikuttavat. Suomen joukkue pelasi joukkueena ja näin se vaan on, että suomalaisia johdetaan edestä. Suomen tilanne näyttää hyvältä. Mikke Granlund nousi tähtiin Raipemaisilla syötöillään ja ilmaveivillään. Ja onhan meillä muitakin nuorukaisia jo maajoukkuemitoissa. Melko pienikokoiset Sami Vatanen ja Teemu Pulkkinen ovat näitä nuoren polven kynämiehiä. Joel Armia tuo taas tuleviin maajoukkueisiin raamiikkuutta. Ja aina on toivoa siitä, että kasvaa uusia maajoukkuemiehiä niistäkin sarjajyristä, jotka eivät ole olleet junioritähtiä. Tarvitsemme myös viisaita valmentajia, jotka saavat pojat kehittymään ja jotka osaavat koota oikeanlaiset kokoonpanot. Jukka Jalonen joukkoineen on sitä suomalaista johtajatyyppiä, joka pystyy laittamaan suomalaiset tiimityöhön.

Heilutaan ja reilusti

 

Uudella lampullla näkyy tosi hyvin