Surettaa ystävien puolesta

7.5. lauantai – voitto slovakkiystävistä tekee vähän haikeaksi

Kolmen ottelun pelipäivä alkoi aamupalalla: sämpylöitä, leikkeitä, kahvia ja mehua. Onhan tässä jo lihottkin, joten ei aina tarvii saada mahaa täyteen. Puuhailin valmistautumisen kanssa ja lähdin muutaman metrin päähän juna-asemalle, jossa olikin pari heimoveljeä samasta hotellista. Olivat kokeneita aikuisia kisojen kiertäjiä, mutta heillä ei ollut lippuja ja suuntana faniareena. Oli kiva jutella kollegojen kanssa kokemuksista, niin kuin muidenkin suomalaisten kanssa hallilla. Petržalka lienee ainoa moderni rautatieasema Slovakiassa, mutta kehittäminenhän jatkuu ensimmäisen jälkeen. Taas tuli H-bussi ja päästiin fanialueelle. Itse jatkoin Slovenian ja Itävallan otteluun. Tilanne oli suhteellisen tasainen ja katsoin toisen erän. DSitten soitti Marian, että hän oli sisääntuloportilla. Lähdimme faniareenalle ja siellä olikin sopivan hiljaista, joten saatiin keskustella rauhassa oluenoton ohessa. Marian tuli Bratislavaan vain faniareenalle ja kuitenkin Evan on samaan aikaan kansanmusiikkitapahtumassa jossakin Nitrassa. Kyllä minulle jäi tunne, että viikonloppuna jääkiekkotapahtumassa tärkeintä ja parasta oli jutella sielunveljen kanssa ja ihmetellä kisojen ilmapiiriä.

Marian tuli kisapaikalle ysävyyden merkeissä

Kävin välillä katsomassa Tanska – Saksa ottelun, jossa Saksa sai 4 – 3 nokiinsa, mutta se ei vaikuttanut Saksan tilanteeseen ratkaisevasti alkusarjan voittojen ansiosta. Iltapäivällä alkoi meno faniareenalla koventua. Paikalle oli saatu rokkibändi möykkäämään ja ravintolateltassa jonot kasvoivat. Onneksi olin aamupäivällä syönyt nugettini eikä tarvinnut enää jonottaa. Jonoissa seisoi jos jonkin näköistä pelleilysuista porukkaa. Oli mm. yksi nuorukaisryhmä lentokapteeniasuisia. Ja mitään rähinöitä ei ole havaittavissa.

Ollaanhan pikkuisen pellejä - jookos

Sitten oli aika kätellä ja Marian lupasi poiketa Zvolenissa, jos matka tulevina viikkoina suuntautuu sinne päin. Slovakialle ottelu oli tämän historiallisen turnauksen tärkein, koska häviöt alkusarjassa olivat ajaneet heidät pakkovoiton partaalle. Voitto Suomesta ja Tanskasta oli pakko saada ja lisäksi Suomen tulisi hävitä viimeisessä ottelussaan Venäjälle, jotta kotijoukkue pääsisi neljännesvälierin. Halli oli täysi ja suomalaisiakin kiitettävä määrä, mutta Sloveskoooo huudot olivat valtavat. Ensimmäisen erän lopulla toisessa ylivoimapelissään isännät saivat rakennettua pakkopelin ja Marian Gaborik näytti ammattitaitonsa vetämällä ranarilla Slovakian 1 – 0 johtoon.

Toinen erä oli maaliton. Kolmannessa erässä Suomi pääsi jauhamaan peliään järjestelmällisesti ja toisella puoliskolla Tuomo Ruutu tasoitti Mikko Koivun syötöstä. Kotihallissa meteli yltyi ja kannustus oli hyvää. Vain Suomen pakkopelin aikana oli vihellyskonsertti. Kymmenisen minuuttia ennen loppua sai Suomi pakkopelin aikaan ja Anssi Salmelan veto suuntautui Tuomo Ruudun persuksista maaliin. Yleisöön alkoi tarttua apatia, koska tasapelikään varsinaisella peliajalla ei veisi kuin Suomen jatkoon. Ottelu näytti Suomen kasvaneen turnauksen aikana, koska viimeiset voitot on otettu nousemalla taka-asemasta.

Olin iloinen, mutten onnellinen, koska ratkaisimme ystävieni joukkueen putoamisen sijoille muut jne. Olen kuullut joidenkin vanhojen miesten sanoneen, että oman uskollisen ja rakkaan vanhan hevosen lopettaminen on hirvein asia, jonka mies voi kohdata. Minulla oli haikeudessa vähän samaa tunnetta. Yleisö on täällä kiitettävästi paikoillaan ja kansallislaulu kaikui nyt kuuluvasti suomalaissuista. Joukkoliikenne on täällä järjestetty hyvin. Hallilta lähtee ylimääräisiä busseja pitkästä jonosta ja kun yleisö on rauhallista ja suomalaisetkin juhlivat sopivan hillitysti, niin järjestyskin säilyy. Lisäksi palaajien ei tarvitse ostaa bussilippua. Pääsin käytännöllisesti katsoen ekaan bussiin ja Petržalkan asemalle. Taksi pyysi 25 € kotikuljetuksesta ja se oli OK. Vähän ennen rajaa kaveri vain irrotteli taksitunnukset ja nakkasi ne takapenkille. Lupa-asiat eivät olleet ainakaan Itävallan suhteen reilassa. Ravintola oli täynnä porukkaa, mutta aamuisen lähtöni takia en mennyt edes oluelle.

8.5. sunnuntai, tauoton äänilevykonsertti lepopäivän ratoksi

Oli aika hankkiutua pois aktiivisesta jääkiekkokatsojan roolista ja hakeutua pois Bratislavan tuntumasta. Aamupalan sain toivottuun aikaan ja kun olin halkaisemassa toista sämpylää, niin aamiaishuoneeseen tuli tummaverikkö, joka kysyi saksaksi mahdollisuutta astua samaan pöytään. Mikäpäs siinä ja sain harjoitella saksankieltä. Lady kysyi muun muassa, että häiritsikö disko ja huomasi, että olin nukkunut sikeästi. Samaan pöytään tuli myös toinen nainen ja käsitin heidän puhuvan keskenään slovakkia.

Aamu näytti lupaavan kauniilta, mutta ajaessani moottoritietä pohjoiseen alkoi pilvistyä. Tshekin rajalla ostin varalta kuukauden veromerkin 15 eurolla auton lasiin. Maa on paremmassa struktuurillisessa kunnossa kuin Slovakia, mutta Slovakian rajalta Prahaan asti moottoritie on kauheaa betonilla pompottelua. Saisivat asfaltoida tämänkin. Onneksi netistä oli hotellin nettisivuille hyvä kartta ja minulla Brnon kartta, joten selvisin vaivattomasti kilpailupaikalle. Sää tuntui taas jonkin verran viileältä ja ja uuli oli navakkaa. Tshekissäkin on systeemi, että on ilmoittautuminen ja siinä osanottomaksun maksaminen onnistuu ja samalla tulee kirjekuoressa tarvittava materiaali. Muuten käyttäytyminen on samanlaista kuin muissakin maissa. Kyseessä oli alueellinen rankinkisa.

Lähtöön oli matkaa vain 300 m ja alamäkeen nuoreen tammistoon. Lähdössä ei ollut karttaa, vaan vasta K-pisteessä. Saatuani kartan kouraan huomasin, että kyseessä oli vapaa rastinottojärjestys. No matka ei ollut pitkä, mutta noususummaa paljon (2200m/125m). Matkalla oli sen verran tasaista ja loivaa alamäkeä, että pääsin kokeilemaan juoksuaskelia. Loppumatakasta oli nousua enemmän, jotta sain myös kävellä. Maasto oli jyrkkäpiirteistä suomalaisittain, mutta hyväpohjaista eikä tiheiköitä ollut. Erikoisuutena olivat matalat puskat, jotka oli merkitty pieniksi tiheiköiksi. Rastinottojärjestys ei ihan onnistunut, mutta sainpahan lenkille pituutta puoli tuntia – puolen tunnin säännöllinen liikunta kolmesti viikossa riittää kunnon kehittymiseen. Tärkeintä oli se, että jalat kestivät. Autoin paria nuorta matkalla ja pummasinkin hieman, joten jäin neljänneksi viidestä H55-sarajalaisesta. Toka sija olisi ollut ulottuvilla.

Kävelee ne muutkin

Valitsin rauhallisemman tien takaisin Itävaltaan. Täällä on minua häirinnyt se, että koko Slovakia on halunnut muuttua diskoksi. Ravintoloissa pauhaa disko ja radiokanavilla on erittäin vähän valinnanvaraa. Unkari rajan läheisyydessä kuuluu Radio Bartok ja klassinen musiikki rauhoittaa, ellei ole kirkuvaa naisoopperalaulajaa. Slovakiassa on ainakin Piestany kanava, josta kuulee joskus jopa jatsia. Tshekissä oli mukava kuunnella vanhaa kunnon äänilevykonserttia lepopäivän ratoksi. Itävallassa OR1 lähettää asiaohjelmaa. Siinä pikkuteitä ajaessani läpi Ala-Itävallan peltojen ja hiljaisten pikkukylien kuuntelin Casino-tietokilpailua, jossa rouva kyselee rauhallisella itävallan saksalla tietokilpailukysymyksiä, joihin osanottaja vastaa puhelimitse. Hyvää kuunteluharjoitusta ja samalla saa itsekin hieroa tietokilpailunystyröitään.

Sain myös muutaman hyvän uusiutuvaa energiaa koskettavan kuvan. Kuten aiemmin olen kertonut, niin Itävalta on myös öljyvaltio. Erään pikkukaupungin kiertoliittymässä oli värikäs öljypumppu. Menenssäni sitä kuvaamaan vastaan asteli n. kaksikymppinen nuoripari: ”Grüß Gott”. Eihän siihen voi kuin vastata omalla tervehdyksellään.

Bioöljyä ja tuulta

Syöminen jäi vähän myöhään, mutta onneksi muutaman sadan metrin päässä eräs Kittseen Gasthauseista. Tarjolla oli vain lounaslistan mukaista. no sitähän se oli: Wienin-leikettä ja perunasalaattia ja alkuruoaksi maksanöödelikeittoa. Ilta osoitti taas sään lämpenemisen merkkejä. Valmistelin vielä huomista powerpointtia ja vilkuilin TV:stä kuinka Tshekki osoitti kypsyytensä lyömällä Venäjän.

Itävalta on yksi maailman rikkaista öljyvaltiosta