Magic of the Midnight Sun

The largest ever Jukola relay was run 15^th  – 16^th June right next to Helsinki Hakunila sports area and national park. Venla ( women) relay left for 1245 teams and the  men's rely 1656 septet. Orienteers was therefore about 17 000 - fans and the general public as well as a lot. The conditions were good, as the rain started in the morning until the last orienteers were out in forest.  http://www.jukola.com/en/

This spring I was afraid that my knee to withstand the orienteering in this period. I have moved in the forest on a regular basis at work and in orienteering. Joints were good shape for Jukola.  I was happy to find on the Internet suitable team which was missing from the fifth runner. For me, participation was 32.

The mass start has its own excitement and envy. This is the magic of the early Jukola ardor: the terrain as quickly as possible. Much of the athletes knew taped route length  was 1000 m, and began calmly. LED lights for extra brightness of the night orienteering and Jukola gloss worms are displayed at its best until the space - I would guess.

The 1^st leg was won of Turun Metsänkävijät  - a Latvian Edgars Bertuks. The second and third leg were more resistant to falls from heights, but when I reached the top of the Kalevan  Rasti runners were working for sure, so the errors made by the Halden bad rebound. The worst types of Joensuu threat was just a Swedish Malungs OK. After the first leg I slept in a tent for about 4 hours.

I woke up, ate breakfast porridge, and I changed outfits. Going to the start area the message has been resolved Kaleva Rasti enters the finish line victorious. I waited for our team the last messenger of about an hour and then I was able to glove. Jukola orienteers and the masses of the forest consist of clear paths to help the progress of the slower teams. I made a small mistake at control 3, and the route choice is not a complete success next control 8.

In daylight, I managed to find the control 11, which Halden runner made a crucial error. http://news.worldofo.com/2012/06/17/jukola-gps-wow-what-a-night-of-mistakes/

Oma osuuteni

The final route was the condition of the track running, so the difficulty was not, and I was able to take the final sprint. Teuvo Light Team - Esa Havula, Jouni Havula, Arto Tuovinen, Heidi Havula, Humis, Teemu Räsänen, Teuvo Soikkeli - was the message element in 1010. http://online.jukola.com/tulokset/fi/j2012_ju/ju/lopputulokset/?eka=kaikki

You can see the highlight of Juokola still 21 days in YLE-web sides.

http://areena.yle.fi/tv/1548183

Yöttömän yön taika

Keväällä pelkäsin polveni puolesta – kuinkahan se tulee kestämään edes vielä yhden kauden. Olen liikkunut maastossa säännöllisesti töissä ja vapaa-aikanakin karttaa täydentäen. Kuntoa olen kehittänyt pelkästään iltarasteilla sekä neljässä suunnistuskisassa. Nivelet kuntoutuivat kiitettävästi ja uskaltauduin Jukolaan. Netissä on Jukolan sivuilla suunnistajapankki joukkueille, joilta puuttuu viestinviejä ja sinne voivat ilmoittautua suunnistajat, joilla ei ole joukkuetta. Minua onnisti. Joensuun seuduilta oli tulossa joukkue, jolta puuttui yksi veljes viidenneltä osuudelta. Minut hyväksyttiin Teuvon Valo Teamiin. Jee – pääsin osanottajaksi 32. juoksuuni. Paikan päällä olen ollut 33 Jukolassa, joista 31:ssä olen juossut 32. kertaa. Juvalla 1990 aloitin ÄhtU:n kakkosessa ja olin ykkösen ankkurina samassa viestissä.

Matkasimme Hakunilan kilpailukeskukseen Käpylästä bussilla. Sää oli mitä mainioin: taivas pilvetön ja lämpötila 22 astetta. Ehdimme hyvin yleisöksi Venlojen viestin lähtöön ja tutustumaan kilpailukeskukseen.  Aika kuluu ihmeen hyvin. Naisten huippuviesti kestää nelisen tuntia ja sen jälkeen seurataan kuntoilijajoukkueita sekä kierrellään kauppoja. Toki syödäänkin. Tällä kertaa rahastavia kassoja oli tarpeeksi, mutta kaikkia ruokalajeja ei ollut aina saatavilla. Mallasrasti oli kaikkien aikojen paras. Kävelyä kilpailukeskuksessa tulee kuin suurkaupunkimatkalla ja istumahetket ovat kortilla. Tapasin myös joukkueeni 5 jäsentä. Ilmeni, että mukana oli kuntosuunnistajia, mutta Jukolan kokemus puuttui. Sain esittää asiantuntijaa ja selittää lähtöproseduuria sekä tapahtumien kulkua yleensä maalialueella. Tunsin päässeeni juuri minulle sopivaan joukkueeseen.

Venlojen viestissä Merja Rantanen sai kokea avausosuuden voittajan riemun, kun taas Anni-Maija Fincke joutui pettymään avausosuuden viestinviejän annettua hänelle väärän kartan.  Halden voitti naisten viestin. Viimeiset Venlat tulivat maaliin metsästä juuri ennen miesten lähtöä.

Siskot ostivat teltan ja pääsin lepuuttamaan hieman jäseniäni ennen miesten viestiä. Koko suunnistajajoukko ja yleisö kokoontuvat lähtöalueen pellolle hyvissä ajoin. Ensimmäisen osuuden lähdössä on oma jännityksensä ja kiihkonsa. Nuoremmat ja hyväkuntoiset verryttelevä; kuntoilijat ja veteraanit tyytyvät keskusteluun ja venyttelyyn. Lähtöalueelle päästetään suunnistajat vain muutamaa minuuttia ennen pamausta. Tällä kertaa kartat jaettiin käteen eikä käytössä ollut enää vaivalloista pyykkinarusysteemiä.  Hyvin tuokin järjestelmä toimii. Varaslähtö on otettu viimeksi yli 20 vuotta sitten ja tälläkin kertaa 1665 sonnia ryntää matkaan vasta kanuunan laukauksesta. Tämä on se Jukolan taian alkukiihko: maastoon mahdollisimman nopeasti. Suuri osa kuntoilijoista tiesi alkuviitoituksen pituuden ja aloitti rauhallisemmin. Ja ne valot. Led-valot antavat lisää kirkkautta pimeäsuunnistukseen ja Jukolan kiiltomadot näkyvät parhaimmillaan avaruuteen saakka – arvelisin.

Avausosuuden voittoa pääsi nauttimaan tällä kertaa TuMen latvialainen Edgars Bertuks. Lopunviitoitus kannustaa kaikkia avausosuuden viestiviejiä hienoon loppukiriin – tunnetila niin urheilijoilla kuin katsojillakin on ylevä. Muutaman minuutin kuluttua kiiltomato kasvaa näyttäväksi kymmenien suunnistajien letkoiksi. Toisella ja kolmannella osuudella ei tapahtunut suuria putoamisia, mutta kun Kalevan Rasti pääsi kärkeen ja suunnistajat työskentelivät varmasti, niin Haldenin tekemät pummit kostautuivat putoamisella loppukamppailusta. Ainoa uhkaaja joensuulaisille oli vain ruotsalainen Malungs OK Skogsmårdarna. Tällä kertaa maailman paras suunnistaja Thierry Guergiou ei loukkaantumisen vuoksi ollut mukana, joten muut juoksijat terästäytyivät.  Toisin kuin nuorempana nukuin Laimetin haalarissani nelisen tuntia. Nuorempana valvoin koko yön seuraten viestiä ja olin virkeä lähtemään aamulla ankkuriosuudelle. Nyt pitää lepuuttaa lihaksia, jotta pystyisi edes esittämään juoksevaa ihmistä. Nukkuminen oli lämpimässä yössä mukavaa kuulutuksen muodostaessa äänimaton unelle.

Yömiehiä tulossa vaihtoon

Herättyäni kävin aamupuurolla ja kohta sainkin puhelun kolmannen osuuden viestinviejältä, että hän oli jo pesupaikalla. Pääsen siis matkaan hyvissä ajoin.  Kamppeiden pukeminenkin oli suhteellisen mukaavaa, koska lämpöä oli 10 astetta eikä pellolla kastetta.  Varusteet mukaan, ettei tarvitse palata kirjautumisportilta: nastarin nauhat teipattuna, suojalasit ja hikiliina. Numerolappu on tärkeä samoin kuin Emit ja kompassihan on tärkeä apuväline kartan suunnastukseen. Lämpimikseni otin vanhan hikipaidan, jonka voi unohtaakin lähtöön.  Viesti ratkesi ässä vaiheessa Kalevan Rastin tullessa voittajana maaliin. Lähtökarsinassa on oma tunnelmansa: odotellaan oman joukkueen viestinviejää, kohdataan tuttuja ja muistellaan terveitä päiviä ja ihmetellään, että löytyykö jo Sievistäkin nuorempi ankkuri. Jostain syystä en saanut Emitilläni näyttöön neljännen osuuden viestinviejän väliaikoja, mutta runsaan tunnin ja kolmen vartin juoksun jälkeen Heidi toi minulle karttani.

Nyt kun malttaisi ottaa rauhallisesti eikä tulisi juostua kovempaa kuin normaali kisoissa lähtöön mennessä, niin eiköhän kilometri alkuviitoituksella pääsisi hikeen. Onneksi enne K-pistettä oli yksi metsätömpyrä ja lupa kävellä. Rauhallisella suunnistuksella löytyi oikea ura ja ykkönen löytyi kivutta. Kakkosväli oli melkein kokonaan tasaista avokalliota ja ien ylityksen jälkeen löytyi rasti. Kolmosesta ajoin alakautta ohi ja innostuin menemään seuraavalle nenälle, mutta kun koodi ei täsmännyt, niin seurasi selvittely, että missä olin. Neljä kiveä ja pieni suo olivat rastiympyrän itälaidassa joten en menettänyt kuin korkeintaan 1,5 minuuttia.  Seuraavan notkon kautta kalliolle ja koska ei ollut peitteisyyttä, niin rasti löytyi helposti. Vitosvälillä oli juomapaikka ja hörppyä ottaessani huoltohenkilö hokasi, että kaikilla osuuksilla on eri sponsori numerolapussa. Purolta löytyi silta ja siitä rastille mäkeen.  6. ja 7. väli olivat lyhyitä ja letkassa pääsin rasteille kivutta.

Suunnistuksen pisin väli oli 8. Nousin aukon kautta polulle, jota pitkin hölkäten etsin ysin suuntaan vetävää uraa, mutta en löytänyt sellaista ja päädyin kieroon mäen pohjoispuolelta. Kuusikko oli osin tiheää, mutta ei haitannut liikkumista. Kiertoreitillä ei näkynyt juuri kavereita, joten toistui toissavuotinen Kytäjän pitkä väli, jolloin suunnistin ihan yksin ja kyykkypaska rahkasammalputamaan. Rastipiste oli helppo, mutta uran löytymättömyys lienee rankaisut 3 – 4 minuuttia loppuajasta. Ja taas alkoi porukkaa kokoontua. Ysille suoraan karttaa lukien ja letkassa. Järven päätin kiertää vasemmalta, koska siellä oli enemmän kalamiesten polkuja. Onkimiehet eivät olleet enää kiinnostuneita viestistä, vaikka yritin kannustaa seisomakatsomoa. Olin ollut metsässä noin tunnin ja haaveilin hyvästä ajasta, mutta vilkaisu karttaan kertoi, että ainakin kolmannes reissusta oli vielä jäljellä.

Alkaa muodostu letkoja näin loppurasteilla. Edellä kihnusta ukko kuin sairasta vietäisiin paskalle, mutta kun en pääse vetäjästä ohi, niin oman menon täytyy olla vielä kauheamman näköistä. Toki mukana on myös nuoria miehiä, jotka joutuvat seisahtumaan useammin lukemaan karttaa ja eivät siksi pysty vanhuksia juoksemalla jättämään.  Jukolassa ovatkin silmän ilona naiset, jotka ovat parasta suomenrotua (myös muita rotuja havaittiin) ja hyvin liikunnallisia. Valitettavasti nämä kaunokaiset katoavat liian nopeasti näköpiiristä.

Kympille noustiin lettosuolta (järviruokoa) kalliolle ja helppo leimaus. Seuraava väli oli notkojen ja kalliokumpareiden ylitystä. Tässä vauhdissa ja päivänvalossa onnistuin kartanluvussa ja jyrkänne löytyi peitteisestä rinteestä. Haldenin neljännen osuuden kaveri teki megapummin tällä rastilla ja ratkaisi voiton Kalevan rastille. http://news.worldofo.com/2012/06/17/jukola-gps-wow-what-a-night-of-mistakes/

Kumparerastin jälkeen alamäkeen ja peltoviitoitukselle, jossa yritin juosta, koska tiesin edessä olevan 35 metrisen maastonousun. Loput rastit olivat lähellä pururataa. Virhe tuli siinä, että viimeisellä suunnistusvälillä menin pururadan pohjaa yhden mäen päälle ja alas, kun mustaa tietä pitkin olisi selvinnyt ilman nousua.

Kuulutus kertoi  minuutteja yhteislähtöön ja hetken toivoin, että olisin saanut tulla normaalisti vaihtoon, mutta kyseessä oli aikaero yhteislähtöön.  No ylikulkusilta oli tällä kertaa ihan, kun sille ei tarvinnut nousta ja alaskin pääsin kohtalaisesti juosten. Loppuviitoitus oli sopivan lyhyt ja antoi liikunnalliselle nautinnolle kliimaksin. Kahden buranan taktiikka toimi ja jalkoihin ei sattunut. Kuntoahan voi aina kehittää, mutta tein tämän hetkisessä tilassani maksimisuorituksen.

Teuvon Valo Team - Esa Havula, Jouni Havula, Arto Tuovinen, Heidi Havula, Humis, Teemu Räsänen, Teuvo Soikkeli – saavutti viestissä kunniakkaan sijan 1010. Itse onnistuin jättämään osuudellani taakseni lähes viisi ja puolisataa suunnistajaa ja nostamaan sijoitustamme 52 pykälää. En osannut kuvitellakaan vuonna 1980 Ounasvaaralla, että näissä hommissa nytkytellään vielä nykyäänkin.

Ähtäriläiset innoissaan Jukolan viestissä

Kaikkien aikojen suurin Jukolan viesti juostiin 15.- 16.6. aivan pääkaupunkiseudun kupeessa Hakunilan urheilupuiston toimiessa kilpailukeskuksena. Venlojen viestiin lähti 1245 joukkuetta ja miesten yöjuoksuun 1656 veljesseitsikkoa. Suunnistajia oli siis n. 17000 ja oikeaa seisomakatsomoyleisöäkin varmasti toinen mokoma. Olosuhteet olivat hyvät sateen alkaessa vasta aamulla viimeisten suunnistajien ollessa maastossa.

 Ähtärin Urheilijoiden nuoret hiihtäjät hakivat arvokasta motiivia harjoittelukauteensa maailman suurimmassa suunnistusviestissä.  ”Ensi vuonna aloittaja olen minä!” totesi Aution Taneli joukkuetovereilleen teltalla. Ähtäristä saatiin viestiin täysi seitsikko sitten vuoden 2008. Hiihtotiimi saavutti sijan 678 kokoonpanolla: Matti Autio, Janne Muhonen, Markku Autio, Eero Aittolampi, Juho Muhonen, Taneli Autio, Joonas Kantoniemi. Nuorukaiset saivat arvokasta kokemusta suunnistuksen tarkkuuden ja vauhdin säätämisen välillä sekä suurtapahtuman tunnelmasta.

Venlojen viestissä edusti Urheilijoita kaksi kvartettia. Hanna Sivén, Tiina Kihlström, Hanna Aho ja Eeva-Stina Väätäinen joutuvat antamaa periksi tavoitteestaan parantaa viimevuotista  tulosta – sijoitus  257. Kakkosjoukkue tuli maaliin sijalla 560 joukkueella: Johanna Kriikkula, Tiina Salo, Marja Humalamäki, Laura Muhonen.

Parhaana Urheilijoiden kasvattina nousi podiumille Lynxin joukkueessa sijalle 16 juossut Ville Keskisaari.  Sadan parhaan joukkueen jäseninä esiintyivät myös ähtäriläistyneet Topi Anjala ja Juuso Kujanpää. Muita ähtäriläisiä viestinviejiä oli ainakin Väätäisten sukujoukkueessa. Lehtimäkeläisiä esiintyi Keisasten sukujoukkueessa sekä Valio Maito-Suomen seitsikossa.  Levikkialueen kestävin suunnistaja löytyi Soinista.

Ähtärin Urhelijat juoksujärjestyksesä oikealta vasemmalle: Matti Autio, Janne Muhonen, Markku Autio, Eero Aittolampi, Juho Muhonen, Taneli Autio, Joonas Kantoniemi