Loppuviikko Itävalta / Slovakia

23.3. keskiviikko

Kaunis aamu, niin kuin Euroopan kiertäjälle kuuluukin. Hostellin viereen ilmaantui heti aamusta pari arboristia ja iso joukko kunnan miehiä puiden kaatoon. Valitettavasti oli kiire tapaamaan Karl Friewldia ja ei ollut aikaa jäädä jeppilemaan, vaikka aihe olisikin liipannut matkani aihetta tosi läheisesti. Aamupalasta on aina mainittava. Rakennuksen suuressa ruokasalissa oli tavanomaiset tarjottavat ilman kananmunia ja lämpimiä makkaroita.

Ajoin Tullnin oppilaitokselle, jossa sijaitsee myös Niederösterreichin luonnonvara-alaoppilaitosten päätoimisto. http://www.lfs-tulln.ac.at/page.asp/index.htm Karl Friewald palvelee puolestaan osavaltion luonnonvara-alan koulutusta osastolla http://www.noe.gv.at/Politik-Verwaltung/Landesverwaltung/Amt-der-NOe-Landesregierung/LV_Abt_LF2.wai.html. Itävallassa noudatetaan ainakin osittain virkatiekulttuuria. Olen monesti lähetellyt sähköpostia täkäläisille opettajille, rehtorille ja projektihenkilöille, mutta vastaukset ovat vähän kiven takana. Mutta kun menee Friewaldin toimistoon juttelemaan ja Karl soittaa sen ja sen koulun rehtorille, niin alkaa tapaamisia järjestyä.  Nyt on bioenergia-alan ammattitutkinnon opintomatkan järjestely toukokuun lopulle tänne Itävaltaan työn alla. Minulla ei ollut muuta varsinaista suunnitelmaa, mutta juttelu Friewaldin kanssa raikastaa, vaikka hän tupakoikin jatkuvasti - omassa työhuoneessaan.

Olen lumoutunut tähän Tullniin. Tämä on vanha roomalaisleirin paikka. Ja näissä kaupungeissa on pienet paikat - niitähän miehet aina toivovat - ihmiset lähellä toisiaan ja toistensa yrityksissä asiakkaina. Jopa kauppakeskuskin on täällä rakennettu keskustaan kahden vanhan rakennuskompleksin väliin ja parkkihalli keskustorin alle.

Hauptplatz Tulln an der Donau

Suomen sarkajako pilasi pienen kansan mahdollisuudet. Kun huomattiin, että kapeat sarat olivat erillään ja mahdottomia hoitaa, niin tehtiin isojako, jolloin omistajan kaikki sarat saatiin yhteen tilaan. Samalla tuli mahdollisuus rakentaa tupa omalle saralle eli kylät hajosivat. Asutus eriytyi. No, ehkä tämä yksikseen asumisen kulttuuri oli yksi pelastava tekijä Suomen viime sodissa, koska suomalainen mies oli tottunut hoitamaan oman palstansa, siis omasta montusta ei poistuttu vaikka kaveri kaatui vierestä.  Sama henki toteutuu nykyään myös metsätaloudessa. Mies ajaa hakkuukoneen metsään ja hoitaa leimikon valmiiksi itsenäisesti vaikka kohtaisi mitä vaikeuksia. Niin se sarkajaon seurauksena syntynyt isojako näkyy myös kauppakulttuurissa: jokaisen yrittäjän on saatava isojaon mukainen palsta kylän ulkopuolelle.

Päivän aikana kävin Bratislavassa järjestämässä Marian Huštakille rahat Metsäliiton ryhmän lipuista. Sain metsämiehiltä rahat omalle tililleni ja nostin 1200 euroa pankkiautomaatista ja maksoin sen pankissa yhdysmiehemme tilille. Iltapäivällä söin kaalikeitoton ja ison salaattiannoksen, koska täälläpäin maailmaa syödään schnitzelit mieluiten suolaisena ja rasvaisena ranskanperunoiden kera.  Kiertelin myös vanhaa kaupunkia katsellen ihmisiä ja kauppojen tarjontaa. Eräälle viulistille heitin pari euroa, kun kuulin jo hyvin hänen kaukaa Sibeliuksen viulukonserttoa. Vanha kaupunki pyörii liike-elämänsä voimalla ja kasvoja on pystytty ehostamaan sosialismin loppumisen jälkeen. Muuten kaupunki on hieman nuhruinen ja kadut moneen kertaan paikattuja. Ihmiset ovat hieman ujon oloisia ja kaupoissa palvellaan suomalaiseen tyyliin.

Bratislava: Nice City, Nice People

24.3. torstai

Mitäpä valittamista taas on kaunis aamu. Olin nähnyt jossain kaupungilla parturiliikkeen ja päätin heti aamusta siistiyttää kuontaloani. No tämä kaupunki ei ole iso, mutta 18000 asukasta vaatii omat systeeminsä, joihin kulkumiehen ei ole helppo tottua. En löytänyt liikettä. Siispä tein vain aamukävelyn ja palasin hostelliin. Kirjoitteli huonolla englannillani joitakin kontaktipyyntöjä henkilöille, joihin olin ollut aiemmin kontaktissa. Kävin myös lounaalla ja hyvinhän tuo käy: keitto ja leike ranskalaisineen.

Kello yksi minulla oli tapaaminen Tullnin rehtori Josef Meislin kanssa. Hän oli sanelemassa kirjettä sihteerilleen eli vielä on vanhan ajan sanelevia johtajia. Herr Meislilla oli kiire, joten kävin bioenergia-alan ammattitutkintoryhmämme opintovierailun ohjelmassa keskustelut frau Claudia Lehrbun kanssa. Claudia on Meislin oikea käsi hankeaisoissa.  Suunnittelimme retken alkuosan sillä perusteella, että ryhmä saapuu tänne toukokuun lopun maanantaina. Ensin esitellään lounaan jälkeen koulun kokeilutoiminnan laitteet mm. tusinan verran polttokattiloita ja tekninen laboratorio, jossa voidaan testaa mm. kylmäpuristettuja bioöljyjä.  Iltapäivällä käymme koulun energiapoppeliviljelmällä.  Sitten paikalle ehti myös Herr Meisl ja homma alkoi oieta ihan oikeasti. Toiselle päivälle hän esitti tilakäyntejä, joilla retkeläisemme saavat tutustua täysin energiaomavaraisiin maatiloihin. On biokaasua, aurinkoenergiaa, tuulivoimaa ja oman pellon energiakasveista puristettua öljyä, joilla farmari näin traktorilla ajaa pelloillaan. Claudia tulee toimimaan tulkkina, koska täkäläisten murre on yhtä kaukana saksasta kuin närpiöläisten puhe ruotsista. Homma saatiin pakettiin runsaassa tunnissa.

Tulnnin maaseutuoppilaitoksessa ollaan liekeissä bioenergiaan

Poikkesin työpäivän jälkeen oluelle Hauptplazin katukahvilaan ja pöytääni asettui senioripariskunta ja saimme aikaan ”kleinsprachen” mm. säästä ja onko arvoisa herrasväki vieraillut mahdollisesti Suomessa. Pariskunta oli kohtelias ja puhui ”hochdeutschea”.

Yhteen kontaktipyyntöön sain vastauksen ja menin keskustorin kauppakeskuksen yläbaariin tapaaman Leader-henkilöä. Tilasin kahvin ja ilmoitin kontaktille istuvani läppärin takana. No ketään ei kuulunut ja soitettuani varmistuspuhelun, niin minullekin selvisi, että ”next Tuesday is not next Thursday” eli tänään. Nopeat sähköpostit ja nopeat miehet tekevät vain mukavia virheitä. Ensi tiistaina siis.  Ilta oli lämmin ja tutustuin kaupunkiin kävellen, kun hallintoalue on maantieteellisesti pieni – mutta 18 000 asukasta - sen keskellä on kaupunki, niin onhan se oikea kaupunki.

25.3. perjantai

Aamupäivän hikoilin Nordplus hankkeen raporttia tehden.

Olimme Ämmälän Askon kanssa marraskuussa 26. – 29. päivinä Pärnussa Norplus Adult hankkeessa valmistelevalla vierailulla. Kutsu saatiin joskus yli 3 vuotta sitten ähtäriläiseltä Veikko Niemiseltä, joka on virolaisen yrittäjän Uno Jägerin ystävä. Olin tavannut Unon pari kertaa ensin Eliassa 2009 ja sitten Metkossa 2010. Olimme sopineet yhteistyöstä ja saimme Nordplussasta rahaa matkustaa.

Vuokrasimme Korsumäeltä Hiacen ja pakkasimme siihen kurssinpitovälineet, koska Uno pyysi esittelemään menetelmiämme. Ensimmäisenä päivänä oli metsässä käytäntöä. Sillä aikaa, kun sahakauppias esitteli työturvallisuusasioita, niin valmistelimme Askon kanssa kohteita. Teimme leimauskoealan ja minä valmistelin raivaussahakohteen. Sillä aikaa kun demonstroin ja osanottajat raivaussahan teroitukseen hakkasi Asko leimauskoealan suomalaisen harvennusmallin mukaan. Toki osanottajat olivat sitä ennen ruksanneet leimauskortteihinsa poistettavat puut. Sitten päivän päätteesi ihmeteltiin joukolla leimaustulosta.

Toisena päivänä oli huonompi sää, koska se oli tilattu sisäpäiväksi. Esittelimme koulutusjärjestelmäämme ja Asko puhui metsänhoidon perusteista. Koolla oli Pärnumaa Metsaomanike Selts metsänhoitoyhdistyksen jäseniä viitisentoista. Paikalla oli myös metsäneuvoja Jüri Peetrimäe, joka käynyt metsäkoulua Suomessa ja voi toimia myös tulkkina. Kurssin jälkeen kävimme Volvetsin kartanossa Tihemetsan kylässä, jossa Pärnumaa Kutsehariduskesku ja metsäkoulutusta. Rehtori Piret Koorep esitteli koulun ja koulutusmahdollisuudet. Koulu voisi olla hankekumppaninamme ensi vuonna vasinaisessa Nordplus-hankkeessa.

Tästä kirjoitin raporttia ja sitten, kun huomasin, että 11 kysymyksen jälkeen olikin vain budjettisivu, niin johan helpotti. Pitää saada luvut kokoon alkuviikosta ja raportti olisi valmis. (Tämänpäiväisen tarinan kirjoituksen aikana olen vedellyt naamariini 4 viikkoa sitten autooni jääneestä lakritsipiippulaatikosta yhden kerroksen)

Huokauksen jälkeen oli aikaa järjestellä vähän pakkauksia vapaan viikonlopun järjestyksen ja pakata taas kiltti, pieni auto. Olisin varannut hostellista alkuviikoksi 3 yötä, mutta sunnuntaista tiistaiaamuun on tilaa ja sitten hankittava vielä pariksi yöksi majapaikka enne kuin pääsen kotiin Zvolenissa.



 Ajelin moottoritietä n. parikymmentä kilsaa ja sitten hankkiuduin ihan pikkuteille. Välilä pysähdyin 18 asteen lämmössä ja vedin malliksi shortsit jalkaan kuvausta varten, sillä viikonlopuksi ennustettiin kylmenevää ja sadettakin.

Ähtärissä 25.3.

Samaan aikaan toisaalla

Välillä ihmettelin ja todella: keskellä peltoja ja viinatarhoja nokkii öljypumppuja. http://diepresse.com/home/wirtschaft/economist/386509/OelDorado-in-Oesterreich Tämäkin tuli nähtyä. Koko parin viime viikon ajan itävaltalaiset ovat puhuneet ydinvoimaa vastaan, kun heillä ei ole energiasta huolta. Vuorilta virtaa vesi tuottaen virtaa. Tuetut energiamuodot kuten tuuli ja aurinkoantavat myönteisen kuvan luonnonläheisyydestä, kun sitten myös metsä- ja peltoenergiaa ei ainakaan jarruteta. Ja sitten niillä on vielä tämä öljy. Matkalla soitti hankekumppanini Rastaantaipaleelta ja kertoi, että aikuiskoulutusjohtajamme ja koulutuspäälliköt haaveilevat tutustumismatkasta Itävaltaan huhtikuulla – sanoin tervetuloa.

Tuulella ja öljyllä ydinvoimaa vastaan

Kauniissa kevätsäässä nautin viljelynäkymistä. Rajajoki on nimeltään March tai Morava. Ylitin tuon soisen jokilaakson ja samalla valtakunnan rajan pikkutietä pitkin. Ei näkynyt merkkejä vanhoista rautaesiripun rakenteista. Vain rajavartioiden tukikohta oli vielä pystyssä vanhan Tshekkoslovakian puolella. Siitä sitten jatkoin paikattuja teitä pitkin läpi pikkukylien. Saksassa pari viikkoa sitten ei näkynyt lapsia kylillä. Itävallassa näkyy koululaisia, mutta Slovakiassa näkyy kylillä keskellä päivää runsaasti lapsia ja aikuisia. Täällä asuu laskematon määrä romaneja ja se näkyy.

Olin varannut hotelinhuoneen Senicasta, jossa yövyin myös kolme vuotta sitten. Sain huoneen vain yhdeksi yöksi – olisi kannattanut yrittää aiemmin – 25 € yö. Käytyäni loput sähköpostit läpitte lähdin kaupunkia kohti haaveenani lounas/päivällinen. Kävelin siinä ja huomasin parturiliikkeen.”Haircut?” ei mennyt partureiden jakeluun muuten kuin, että nyt on ulkomaankielinen paikalla. ”Moment”, ja nuori rouva kipitti takahuoneeseen ja sieltä tuli pomon näköinen mies ja sanoi, että ei tarvii odottaa pitkään. Istuin tuolille ja homma sujui. Oli jo seurannut odottaessani naisten työskentelyä. Oma kahden kuukauden tukan lisäkasvu leikattiin koneella erittäin näppärästi ja ammattitaitoisesti ja vain päälaen kaljunsuojelijat nuori rouva leikkasi saksilla. Homma sujui ja kuittiin kirjautui 4,50 €.

Siitä sitten kaupungille ja ruokapaikkaa etsimään. Ostoskeskus on oudosti rakennettu: pikkuliikkeet ovat ikään kuin takapihalla. Ovella seisoi mies ja lasissa oli pihvin kuvia vaikka otsalaudassa luki pizza. Viideltä iltapäivällä ei ravintolassa ollut paljoa asiakkaita. Pilasin beef-sanan kohdalta ja osasin tilata perunat erikseen ja oluen. Kohta sain eteeni lautasen ja tarkasteltuani totesin, että edessäni oli ohueksi leikattua erittäin hyvin riippunutta pihviä runsaalla rugolalla vuorattuna. Maistoin ja hyvää se oli. Ravintoloitsija puhui puhelimeen italiaa, joten ei liene täkäläisiä. Pihvi oli hyvää sillä tätä näpäytellessäni voisi mahassa kiertää, jos ruoka ei olisi ollut kelvollista. (10.90 €)

Oma pihvin oli pienenpi ja peitetty rugolalla

Toista kerrosta lakritsia en vielä syönyt.

Kävin vielä erikseen kaupungilla kahvilla, jotta jaksan huomenna 2 suunnistuskisaa. Joka tapauksessa nyt tuntuu mukavalta: slovakialaisissa on suomalaisen sielunsukulaisuutta. Ihanat 2 kk edessä. Senica ei vaikuta kovin isolta kaupungilta, mutta silti kaksi täkäläisen joukkueen pelaajaa pelaa Slovakian jalkapallomaajoukkueessa ja sehän oli osanottajan viime kesän MM-lopputurnauksessa.