Yhteensopivat polvet ja maasto

26.3. lauantai

Aamu oli hieman harmaa ja koleahko. Hotel Senicessa ei aamupalaa haeta seisovasta pöydästä vaan viereen tulee seisomaan tarjoilija, joka tuo listan, mistä valitaan aamiaisvaihtoehto. Omeletti oli ok ja sen lisäksi sain kahvia, sämpylöitä ja jogurttia. Sitten matkaan kohti naapurikaupunki Borsky Mikulašta ja ilmoittautumaan paikalla olevaksi Slovakian kevätkauden avauskisaan. Olin kolme vuotta sitten vastaavassa kisassa Ähtärin Kulopoikien Tatran retken yhteydessä ja tiesin maastotyypin sopivan jalkojeni kunnolle. Järjestävän seuran Stefan Maj toivotti minut tervetulleeksi maksaessani osanottomaksua. Kobra Bratislavan järjestämiin kisoihin oli kokoontunut 350 suunnistaja Slovakian lisäksi Tshekistä, Itävallasta, Unkarista, Venäjältä. Minä ja yksi Japanin poika olimme maittemme ainoat edustajat.

Suomen ainoa edustaja

Suunnistuskilpailujen järjestely on eri maissa kansainvälisen suunnistusliiton sääntöjen mukainen, joten kielitaitos sinällään tarvitse kisoissa. Laskutaitoa tarvitaan hieman, sillä tällä lähtöaika ilmoitetaan minuutteina ensimmäisen lähtöajan jälkeen. Lauantain keskimatkalle lähtöaikani oli 71:00 eli 11:11. Näkyvin ero suomalaiseen kisaan on mm., että keskieurooppalaisilla ei ole yhtä paljon seura-asuja ja reppujakkaroita ja meillähän ei kisapaikalla myydä kahviteltassa snapseja. Oluen myynnille ei täällä myöskään erillistä aluetta.

Kolmisen tuntia kului nopeasti ja vaihdettuani kamppeet lähdin kokeilemaa polveni toimintaa matkalla lähtöön. Hölkkäilin hieman, sillä matkaa oli pari kilometriä. Kisaan lähdin rauhallisesti, mutta silti ykkönen tasaisessa nuoressa männikössä aiheutti lyhyen rastivälin takia sydämen lisätykytystä. Täällä myös kuopparastien liput ovat kuopan pohjalla, joten ne eivät näy etäälle. Sain dieseliä käyntiin ja huolimatta huonosta juoksukunnosta sain nautintoa hölkästä tasaisella hiekkakankaalla. Männikössä ei ole aluskasvillisuutta ja ohut seinäsammalkerros pehmentää niveliin kohdistuvaa tärinää. Ei myöskään ollut hakkuutähteitä haittana. Rastit löytyivät tosi mukavasti ja keskimatka onkin tällä hetkellä meikäläisen kunnolle sopiva matka – sain kolmen vartin lenkin. Sijoituin hieman puolivälin paremmalle puolelle.

Tasaista oli

Sitten oli kolmen tunnin odottelu iltapäivän sprinttikisaan. Vaikka otin kipulääkkeen, niin polven alapuolella sääriluussa alkoi tuntua kipua ja arkuutta. Kävely meni ontumiseksi. Söin siinä välipalaksi cigánska pečienkan, joka oli todellinen kokolihahampurilainen: rasvassa kypsytetty kyljys kylmän sämpylän välissä sekä kaaliraastetta sisällä.

Lähdin sprinttiin polvet koukussa ontuen kaupungin moneen kertaan paikatuille ja epätasaisille kaduille. Tyyli huvittaisi siskoja, jos näkisivät. Sattui, mutta pääsin eteenpäin ja noin puolivälissä käytiin pieni pätkä metsässä ja sieltä laskeuduttuani alas uusasutusalueen sileälle asfaltille huomasi jalkani turtuneen ja juoksu ei ottanutkaan enää kipeää vaan nyt ois tarvittu kuntoa. Toiseksi viimeiseltä rastilta lähdin väärää katua ja kiersin ylimääräisen korttelin. Pääsin maaliin ja järjestäjät kysyivät tuntemuksia enkä voinut muuta kuin olla tyytyväinen, että oli menty kaksi kisaa.

No polvihan tietysti ärtyi. Ajelin uuteen majoituskaupunkiin Malackyyn. Olin ottanut netistä M Motellin osoitteen vihkoon ylös. Ensiksi kaupungin pohjakuvan hahmottamista ajellen ja ihmetellen ja sitten näppäilin navigaattorin osoitteen. Osoite ei ollut oikea, koska kadulla oli pelkästään asuinrakennuksia. Onneksi ennen kaupunkia olin huomannut M Motellin viitan ja päätin palata takaisin. No siellähän se oli moottoritien varressa. Sain ihailla respan kaunotarrouvaa normaalia pidempään, koska kortin lukulaite hieroi pitkään yhteyttä ja vasta toisella kertaa tuli kontakti. Huone oli suomalaisittain kolmannessa kerroksessa ja polveen otti niin, että pääsin vaivoin ylös. Onneksi Motellin ravintola oli lyönnissä ja sain syödä runsaan pihvin keitettyjen perunoiden kera ja nyt oli kiitettävästi myös vihanneksia. Olin tattis ja taisin nukahtaa katsoessani TVstä Tshekin Extraliigan jääkiekkomatsia.

27.3. sunnuntai

Olen heräillyt tällä reissulla aina varhain joten kesäaikaan siirtyminen ja tuntia aikaisemmin aloittaminen ei tuottanut vaivaa. Polven ei koske nukkuessa, mutta askeleen otossa oli vaikeuksia. Motellin henkilökuntakin oli näköjään lähes kokonaisuudessa paikalla ja tilasin ruokalistalta omeletin sekä sain siihen mehua, kahvia ja sämpylöitä lisäksi. Kiitin ja koottuani kamppeet nilkuttelin alas kolmannesta kerroksesta.

Auton mittari näytti viittä astetta, mutta onneksi koillisen taivaalla näkyi kirkasta, joten oli toivoa saada aurinko lämmittämään. Parkkipaikalta kävely kisakeskukseen oli vaikeaa, mutta ajattelin ainakin hakea kartan tämän päivän kisasta ja tarvittaessa oikaista maaliin keskeyttäneenä. Kädet olivat ihan hileessä, mutta aurinko lämmitti hieman vartaloa. Pääsin matkaan ja kokeilin juoksuaskelia – ei tuntunutkaan niin pahalta kuin kävellessä. Maasto oli sama kuin eilen ja nyt vain kierreltiin vähän erilailla. Kädetkin lämpenivät pikkuhiljaa. Kakkosella mietin vähän aikaa, jotta oikaisisinko suoraan kasille ja tekisin lyhyen lenkin. Onneksi en tehnyt niin ja jatkoin hölkkää, sillä tällä jalalla ei huvita kuntoilla ja saanhan hyvän kuntolenkin kerrankin mieluisalla alustalla. Kuljin kompassisuunnalla pieniä kumpareita ja polkuja tarkkaillen. Eka pummi oli mitätön, mutta kolmanneksi viimeinen rasti oli maaston korkeimmalla dyynillä. Menin aivan rastilipun läheltä, mutta sillä hetkellä tarkkailin käyriä ja maaston vastaavuutta ja otin vauhtia käytännössä seuraavan rastin tuntumasta. Pummit yhteensä 7 min. mutta olin tyytyväinen siitä, että jalka antoi suunnistaa.

Nyt sain rauhassa koota kamppeeni ja juoda kahvit, kun karttakin palautettiin hyvissä ajoin. Maalissa yksi nuori mies sanoi suomeksi:” Tervetuloa Suomi”.  Vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan suomeksi. Autolla söin vielä eväitä ja lähdin hankkiutumaan takaisin Tullniin. Ajelin pikkumaanteitä pitkin rauhassa ja maisemia katsellen. Oli myös mukava kuunnella Itävallan radiosta tietovisailua jostain kansan salista Isbruckista – hitaammalla tahdilla olisin osannut vastata aika moneen kysymykseen.  Paluumatkalla söin sitten sen toisen kerroksen lakritsipiippuja.

Palasin Tullnissa tuttuun hostelliin, mutta sain huoneen talon perältä, jossa netti ei toimikaan, vaan joudun tekemään osan töistä aulassa. Illalla kävin syömässä melkoisen leikkeen jokilaivaravintolassa ja edelleenkin saa ihmetellä näiden kaupunkien historiaa.

Eräs kolleega epäili Sappion joen majaviksi, mutta kyllä niitä Tonavan rannalla on