Löytyykö Leadertoimijoita?

9.3. keskiviikko

Heräsi hyvissä ajoin ja kävin aamiaisella. Talon emäntä palveli yhtä auliisti kuin illallakin.  Eivät saksaslaiset ainakaan vihanneksilla mässäile ja pehmeille sämpylöille levitetään reilusti voita. Ja sitten kamat kokoon ja matkaan. Nokian härveli oli päättänyt alkaa toimia taas navigaattorina ja se johdattikin minua hienosti Itzehoen rajalle asti, jolloin se lakkasi näyttämästä sivukatuja. Ja sitten kun piti kääntyä ratkaiseva käännös, niin soittaa jousalainen metsätaitoilumies ensi syyskuun käsiohjelma-asiaa ja tietysti alligaattori hyppäsi päältä ja minä vielä kaiken lisäksi aloin vastaamaan puheluun bussipysäkillä. No tietysti siihen tunki myös linja-auto ja taakse ruuhkaa. Siihen päättyivät navigaattorin taidot. Sekoilin pikkukaduilla kiellettyihin ajosuuntiin ja ihmiset vastaan tulevissa autoissa olivat vähällä tokottaa sormellaan ohimoitaan.

Löysin parkkipaikan Holstein Centerin tuntumasta ja siitä lähdin kävelynavigointiin. Ei puhelin ole paperikartta ja tein aluksi ylimääräisen rinkulan ja lopussa möreä ääni sanoi minun olevan perillä – oikeustalon edessä. Eli Cristian Holstin toimisto olikin toisella puolen katua ja kaiken lisäksi käynti oli takakuttaa remontin takia. Entwicklungsgesellschaft egeb: Wirtschatsförderung on yrityspalvelutoimisto, joka juoksee myös Leaderin ja toimintaryhmien asioita. Leaderi logon yhteydessä lukee Steinburg gemeinsam handeln.  Johtavien toimistot ovat olleet kiinnostuneita vastaamaan vierailuuni, mutta tavallisten ihmisten toimintaryhmistä pitäisi saada tavallisia ihmisiä samaan aikaan neuvottelupöytään, jotta hankkeita alkaisi syntyä. Christian kertoi monisanaisesti yhteistyöstä erityisesti Aisaparin ja Lapuan kanssa. Lapualta on yhteistyössä ollut Esa Honkaniemi kulttuurialalla ja Michel nuorisoalalla. Ulla Koiviston on ollut meidän puolelta vetämässä Land Ladies-hankkeessa, joka on saanut aikaan mm. yhteisen ruokailukalenterin. Kulttuurialalla on olut vaihtoa Vanhan Paukun ja täkäläisten kassa. Itzhoessa on hylätty sementtitehdas, jossa taitelijat pitävät verstastaan. Annoin Holstille Tapani Tasasen nimen, jos jotain saattaisi syntyä myös Vääräkosken vanhan kartonkitehtaan nimissä. Ähtäri-seura on käynnistänyt selvityshankkeen Vääräkosken loistavan ympäristön hyödyntämiseksi. Myös puun käsittelyn alalla on ollut yhteistyötä. Alueella järjestetään maalaismessut, joilla käy tuhansia vieraat – voisi olla sopiva paikka meikäläisille pienyrityksille. Koko Saksaa ei tarvitse valloittaa, kunhan saataisiin jalansijaa edes Schleswig-Holstaeinissa. Sakari Ängeslevä on myös Holstin tuttu.

Bioenergian osuus Schleswig-Holstaeinissa on tramaattisen merkittävä. Saksan valtio maksaa kiinteää tariffihintaa tuulisähkön tuottajalle 20 vuotta eli investointi ei voi olla muuta kuin kannattava. Sama koskee aurinkosähköä, syöttötariffi on ja jotkut viljelijät rakentavat muka-varaston saadakseen uutta kattoa aurinkopaneeleille, jotka tuotetaan muuten Kiinassa. Biokaasua tuotetaan myös ja maissilla osa hyvän syöttötariffin ansiosta. Sähkö maksaa täällä maltaita 22 – 23 snt/kWh.

Ja ne tuulivoimalat ovat massiivisia. Merialueen tuulipuistossa on 1500 voimalaa. Suuren voimalan siipi on 70-metrinen ja se tietää sitä, että lavan ylimmässä pisteessä ollaan korkeudessa 170 m. Holst ei maininnut ketään bioenergia-alan toimijaa, johon voisi ottaa suoraa yhteyttä.

Oma ehdotukseni on rakentaa Leader hanke eri maiden välille parhaiden käytäntöjen välittämiseksi. Taitaa olla niin, että Itävallasta löytyvät parhaat kumppanit.

Pois Itzhoesta ajoin Glückstadtin kautta, jossa pääsee lautalla Elben yli. Pikkutietä ajoin alussa välttääkseni Hampurin ruuhkaa ja tunneleita. Jollan pellolla oli nostettu minulle oudolla menetelmällä neliskanttista palaturvetta. Matka eteni hitaasti, mutta rattoisasti. Bremenin paikkeilla siirryin moottoritielle 1 autovirtaan vaihtamaan kaistaa koko ajan ja ohittamaan hitaampia, Välillä oli sadekuuroja. Varsinaista ruokataukoa en pitänyt ja vain kahvittelin. Matka eteni ja pimeä alkoi tulla, jolloin ennen Dortmundia laskeuduin moottoritieltä ja löytyi Unnasta hotelli Gut Höing, jossa perheyrityksen emäntä otti ystävällisesti vastaan. Huone on tilava, rakennuksessa haisee home (josta saksalaiset eivät todennäköisesti sairastu). Kaapeli/modeemiyhteys ei sitten toiminut ja sain netistä vapaaillan.

Kävin illalla viereisessä jäähallissa, jossa paikallisen miehistön kausi näyttää olevan ohi, pelailivat kahdella vaihtomiehellä per puoli. Täytyihän jotain syödäkin ja sain syötäväksi leikkeen. Illalla pelasi Schalke Valenciaa vastaan Champions liigan puolivälierää ja voitti 3-1 kotonaan ja meni jatkoon. Moottoritiellä ajoi monta Schalken fanibussia peliin.

10.3. torstai

Ja tätä kirjoitan vasta Japanin katastrofin jälkeen.

Unnan hotelli oli sitä mitä matkailija toivoo. Talon emäntä oli hereillä jo aamulla, mutta hotelleissa töissä oli myös pari muuta hyvin palveluun tottunutta rouvaa. Mielenkiintoinen kokemus oli syödä aamiaista pitkissä pöydissä. Kotoisassa tunnelmassa tervehdittiin Guten morgen ja englantia puhuvat neljä herraa vieressäni toimittivat asiansa myös saksaksi.  Frühstück egg sana oli vain vaikea ymmärtää ja kuppia näytettyään rouva sai muna-asian tajuntaani ja vastasin: ”Ja, bitte”.  Tällaiset pikkukaupunkien vanhat perinteelliset hotellit ovat erinomaisia opintoretken paikkoja suomalaisille matkailuyrittäjille. Ei sillä, etteivätkö suomalaiset osaisi palvelua vaan siksi, että miten osataan muualla. Tässä maaseutuyrityksessä Unnan pikkukaupungin laidalla tai melkein keskellä oli toisella puolella pihaa normaalia maataloustyökamaa katoksessa ja hakekasa pihalla. Päärakennus oli erittäin vanha tammirunkoinen ja kaikki vanhat rakenteet olivat kunnioittavasti näkyvissä. Hotellin lisärakennus, jossa asuin oli navetan jatkorakennus.

Lähdin ajamamaan moottoritielle 1 ja ensimmäinen tunti ja vähän toistakin meni hyvin. Perheautolla on ajettava kolmesta kaistasta keskimmäistä, jolloin ohitettavia on vähiten. Saksassa maasto on yleensä loivasti vaihtelevaa, mutta korkeuserot ovat huomattavia Suomeen verrattuna, jolloin moottoriteille muodostuu loivaa nousua kilometrikaupalla. Silloin tällöin ylämäessä on jokin rekka ohittamassa kakkoskaistalla jotain heikompitehoista kuorma-autoa (LKW = Last Kraft Wagen) jolloin joutuu siirtymään kolmannelle kaistalla ja auta armias, jos sillä kaistalla näkyy valot! Se on mersu tai pemari, joka on alta sekunnin perävalioissasi kiinni.

Pysähdyin jollaakin Shellillä tankkaamassa ja samalla tarkensin olinpaikkaani odotetusta kohteesta. Soitin myös Wofgan Molzille, joka ei ollut kirjoitusvirheeni takia saanut varoittavaa sähköpostia. Ja niin matka jatkuisi sataa pitkin moottoritietä.

Sitten tuli ”acht Kilometer lange stau”, joka lienee vanhan venäläisen virtsan mittainen etanan lailla liikkuva autojono. Ja kuinka se juuri sattuikaan erään Kölnin kohdalle. Siinä köröteltiin tunti muutaman kilometrin matka Napoleonin aikanaan valtaaman kaupungin ohi. Oli aikaa muistella, että Kölnin maineikkaan tuomiokirkon katunumero on 2, koska vain Napoleon sai olla ykkönen. Napoleon siis antoi Kölnille katunumerot. Ja kuinka sattuikaan, että Kölninvettä valmistavan tehtaan katunumero on 4711.

Kölnin jälkeen tulppa aukesi ja päästiin ajamaan normaalia nopeutta eli sataakahtakyppiä. Olin alussa katsonut, että matka veisi 2½ tuntia. Oppia ikä kaikki - matkaan kului aikaa yli tunti enemmän. Lopunmatkan selvisin alligaattorilla hyvin kaupungin laidalle, mutta tietojärjestelmä ei tuntenut osoitehakemistossaan Koblenzerstrassea. Joten jouduin jalkeille heti kun löytyi parkkipaikka. Asetin GPS:n missä-olet-asentoon ja punainen laikka näytössä osoitti olinpaikkaani. Osasin etsiä härvelillä kuitenkin tavoiteosoitteen Koblenzerstrasse 3. Siinä seisoin kapula kourassa ja taas väärällä puolen katua – soitin  Molzille ja hän moikkasi toiselta puolelta katua.

Pääsin siis Regional Wirtshaft Rhein-Hunsrück toimistoon. Mäntän seminaarissa olin tavannut herrat Wofgan Molz ja Achim Kistnar. He ottivat minut ystävällisesti vastaan ja keskusteltiin ideoista. Minulle jäi kuitenkin sellainen mielikuva, että alueelliset yrityskehittäjät hakevat toteuttamismahdollisuutta pureskeltuihin ideoihin. Minulla oli vain ajatuksia ideoista bioenergia-alalta ja nuorison yhteistyöstä ja samankaltaisten hankkeiden haravoinnista.  Jäi sellainen tunne, että kaverit eivät sittenkään tunne kenttäänsä - ihmisiä, joiden kanssa tehdään Leader-työtä. Eli jos tuot ideasi täkäläiselle kehittäjälle, joka vastaa meikäläistä toiminnanjohtajaa, niin sinulla on oltava jäsennelty idea.

Yhteistyöhankkeeseen ryhtyvä ihminen on kohdattava henkilökohtaisesti. Jossain messuilla, seminaarissa, lounaalla on tavattava ihminen, jonka kanssa keskustelussa havaitaan yhteinen idea ja siitä lähtee hanke. Maaseutuverkostoyksiköiden ja toimintaryhmien sivujen kumppanuushaut ovat toki mahdollisuus, mutta työläitä.

No onneksi toimistoon tuli myös Paul Berhold, joka on minun tyyppisiä ihmisiä eli puhetta ja ajatusta riittää. Kaikesta tekemisestä ei tarvitse olla taloudellista hyötyä (suoranaisesti) vaan arvo mitataan tulevaisuudessa. Paulilla on Simmernissä matkatoimisto ja hän järjestää matkoja Suomeen. Hän aloitti jo 80-luvulla yhteistyön Saiman alueen kanssa. Ryanairin aloitettua lennot Tampereelle hänen kohteensa siirtyi lännemmäksi ja erityisesti Pirkanmaalle.

Lounaalla Berhold, Wolz ja Kistnar keskustelivat saksaksi toteutumassa olevasta hankkeesta, joka koskee viinimatkailua.  Tässä paikassa leike maksoi 6,90 päiväsaikaan, koska lounastaminen ravintolassa ei ole niin suosittua kuin illalla syöminen. Ruoka oli mielestäni aika suolaista, mutta kaverit halusivat ranskanperunoiden päällä näkyvän myös suolaa valkoisena.

Iltapäivällä vierailimme Paulin kanssa paikallisessa bioenergian neuvontakeskuksessa. http://www.biowaermezentrum-rlp.de/fileadmin/website/downloads/biowaerme/bwz_fly.pdf Keskustelimme monipuolisesti Forstamt Rheinland Pfalzin Udo Koppin kanssa bioenergiasta. Osavaltio kasvaa lisää puuta vuodessa 3 milj. m3 ja siitä menee 1 milj. sahoille, toinen kolmannes paperiin ja selluun sekä loput voidaan polttaa, mutta tarve olisi suurempi. Nyt tuntuu olevan meneillään herätyskampanja puunpolton aloittamiseksi. Vaihtoehtoina ovat klapikattilat ja pelletti. Kaukolämpöön on vasta syntymäisillään verkostoja. Tulivoimaa on täällä sen sijaan runsaasti ja aurinkosähköäkin tuetaan, joten sitä tuotantoa ei voi olla havaitsematta. Näyttelytila on sopiva kuluttajien valistamiseen, mutta asiantuntijoille se antaa lähinnä läpileikkauksen erilaisista kattilamalleista. Täälläkin on ongelma veden kuljettaminen ja polttamalla haihduttaminen. Esimerkiksi pyökkikuutiossa on 350 litraa vettä. Aurinkovoimaja tilakohtaiset tuulimyllyt kiinnostavat. Varmasti saamme herra Koppilta kohteita, jos tänne retkeilyjä järhestämme.

Iltapäivän lopuksi vierailimme paikallisessa Landesforsten Rheinland-Pfalz metsätoimistossa http://www.wald-rlp.de/ ja meidät otti vastaan Joerg Herrman, joka hoitaa metsäasioita omistuksen suhteessa: puolet on kunnilla, neljännes valtiolla ja loppuneljännes yksitysillä yleensä yhden hehtaarin palasina ja monesti jokilaaksojen jyrkillä rinteillä.  Puu myydään Forstamtin keräämien tarjousten mukaan. Eli täällä yksittäismyynti muistuttaa meidän kiellettyä yhteismyyntiämme