Oliko Saksa paskamaa?

”Saksa on paska maa”, sanoi Seppo Räty pudottuaan Stuttgartin MM-finaalista 1993.

13.3. sunnuntai

Heräilin kuudelta, koska laskin matkan vievän ainakin puolitoista tuntia, joten varasin pari. Aamupala oli karu omassa huoneessa vähän leipää, meetvurstia, juustoa, tomaattia, mandariinia ja mehua. Kuvittelin karttakirjan perusteella olevani jossain 70 kilsan päässä kisakeskuksesta, koska täkäläiset kartat ovat täynnä teitä eikä etäisyyttä tule arvioitua. Sitten on tämä saksalaisten tienviitoitus. Kun ajaa tavallisia maanteitä, niin välillä on paljon kyliä ja joskus tienviitan nimi osoittaa naapurikylään tai tien numeron päässä olevaa kaupunkia. Sitten on niitä tienviittoja, joista puuttuu tien numero. Navigaattori hakee vain pääteitten mukaisia reittejä. Muutaman pummin jälkeen pääsin parissa tunnissa paikkakunnalle, johon kilpailukutsun karttaviite pääsivuilla osoitti. Eipä löytynyt opasteita. Olin tallentanut läppäerille kilpailukutsun ja sen kartan mukaan kisa on toisella puolella metsäaluetta, missä olin. Ensimmäisten lähtöön oli silloin aikaa 20 min. No ajelin metsän toiselle puolelle ja sieltähän liikenteenohjaus löytyi. Parkkipaikalla oli vähän toistakymmentä autoa, sillä ennakkoon oli ilmoittautunut 55 kilpailijaa.  Saksassa ei ole ikinä mahdollista julistaa suunnistajaa parhaaksi urheilijaksi. Sveitsissä ja Suomessa se on mahdollista siitäkin huolimatta, että Sveitsi on MM-lopputurnausmaa. Valtava on jalkapallon merkitys tässä maassa.

Menin sitten ilmoittautumaan seuran yleismiehelle tälle osanottajamäärälle ei suurta toimitsijajoukkoa tarvitse.  Ja mitään kioskiakaan ei ollut, joten lähdin veden voimin maastoon. Olin toki ilmoittautunut sähköpostilla etukäteen ja tarvitsi vain maksaa maksu. Ja sattuihan paikalla olemaan myös yksi suomalaisrouva. Sain lähtöajan ja mietin polveani.

Varusteiden vaihdossa ei ollut kiirettä ja lähtöpaikalle – keskelle peltoa. Me suomalaiset lähdimme kahden minuutin välein ja minä edellä.

Maasto oli odotetun laista hyväpohjaista pääosin pyökkimetsää, jota rikkoivat nuoren- ja havumetsän kuviot. Hakkuutöitä oli tehty ja rungot odottivat pitkällään maastossa kokorunkojuontoa. Olivat pojat jättäneet metsään merkitsemättä konkeloita, joista ainakin yhdestä kahden puun konkelosta saattoi päätellä. että lyöttäminen oli epäonnistunut. Suomalaisrouva sai minut kiinni jo kolmosella ja hän juoksi hyvin ja suunnisti samalla. Jouduin pinnistelemään. Mutta mikä parasta, vaikka eilen kaupungilla kävely oli sattunut polveeni, niin nyt siihen ei sattunut yhtään. Pitäisi vain olla parempi juoksukunto. Pitkällä välillä rouva katosi näköpiiristä mennessämme eri reittejä. Lehdettömässä pyökkimetsässä näkee pitkälle. Tuli vähän viestikisan tunne. Selvisin reitistä alle 10 min. kilometrivauhdilla, mutta on tärkeintä päästä jaloille sopivaan maastoon. Sain SIM-väliajat ja riihimäkeläisellä oli kulunut pitkällä välillä aikaa, koska hän oli laskenut teiden ylityksiä väärin. http://www.ol.tv-bierbach.de/3OL2011/ergebnisse_3ol3.html

Sää oliollut poutainen ja muutamia pisaroita tippui taivaalta. Ei tässä erityistä pesupaikkaa tarvittu. Kuivailin ja vaihdoin paitaa. Lähdin ajelemaan rauhassa kohti majoitusta. Huoltoasemalta osti sämpylän ja vettä sekä vähän suklaata. Edellisiltä päiviltä oli omena. Eväät kotimatkalle ja sekoilemaan tienviittaviidakkoon. Jossain kaupungissa piti sama risteys ajaa joka suunnasta, että sain tajuntaani, mihin mikäkin viitta osoittaa. Eksyn palatessani eri tielle kuin mennessäni ja se oli ainakin osittain hyvä ja näin uusia paikkoja. Noustessani jokilaaksosta ylämaalle tajusin, että tämä Rheinlan-Pfalz sopii meikäläiselle paremmin maantiedollisen selkeyden kanssa. Saarland tuntuu olevan yhtä teiden spagettia ja Ruhrin alue mahdoton.

Myöskin eläminen vieraassa maassa vaatii totuttelua. Tietysti olisin voinut lounastaa jossain pikkukaupungissa matkan aikaa, mutta kylät olivat hiljaisia eikä missään näkynyt lapsia.

Kiertelin Simmernissä, koska alkoi vatsa kurnia. Pääkadulla oli ihana kahvila ja alkoi tehdä kahvia mieli, mutta ensin täytyi syödä. Olin erään italialaisten pitämän pitserian eka asiakas ja sain leikkeeni äkkiä. Ei italiaano ruoantekijä ainakaan kokki ollut. Salattiin oli uitettu kastiketta ja schnitzel einespalasta paljon eronnut ja ranskalaiset lojottivat siinä vieressä. No sainhan mahantäytteen. Haaveilemani kahvila oli kiinni, joten kofeiinitarpeeni tyydytin baarissa, jossa sai tupakoida.

Täällä tervehditään ”Halo” ja hyvästellään ”Züz”.

Palttuani kämpille tuli kaksi ilouutista kotimaasta: Kie-Ha voitti Munsalan ja menee jatkoon samoin kuin Ilves nuiji HPK:n säälipleijareissa.

Huomenna alkaa pitkä ajo ja tavoitteena on Brno. http://www.europeanchainsaw.eu/

14.3. maanantai

Oli aika jättää pikkukaupunki Simmern ja neljän päivän aikana kotoisaksi tullut majapaikka. Pakkaamisessa ja sähköisen materiaalin käsittelyssä meni aikaa ja pääsin lähtemään vähän suunniteltua myöhemmin.  Olin sopinut tapaamisen Norath nimisessä kylässä toimivan Christian Hengstin kanssa. Hengst on monialayrittäjä ja hänellä on Saksassa Laimetin ja Ala-Talkkarin edustus. Hän vaikuttaa erittäin aktiiviselta kehittäjältä ja piti suomalaisten tuotteita erittäin hyvinä. Hänellä tuntui olevan kehittämisideoita nopeakasvuisen viljelypuun tuottamisesta ja hankintaketjusta aina hakkurin terien kehittämiseen. Saksassa on lämpöyrittäjiä, jotka lämmittävät esimerkiksi kouluja, mutta osuuskuntia ei ole. Hänellä on pienimuotoista sahaustoimintaa, mutta tärkeänä osana hänen yrittämistään on teränkunnostus. Vannesahojen kaikenlaiset terät ovat hänelle ja terämiehelle tärkein osaamisalue. Sirkkelisahaus ei täällä vedä, koska sahattavissa puulajeissa on niin paljon lehtipuuta ja katteet jäävät pieniksi. Aamulla suomalaisten tiedotusvälineiden palstoilta sai lukea, että Japanin kauhea katastrofi lisää sahatavan kysyntää. http://www.eusaeko.de/

Palaverimme kesti vain puolisen tuntia, mutta sain erittäin paljon irti tästä kohtaamisesta. Aina on hyvä tuntea ihmisiä, jotta vastaisuudessa olisi linkki mahdollisten kohteiden järjestämiseen. Seisahduin sitten pikkukaupunkiin kahville ja nyt kävin tarkkaan karttaa läpi ja suunnittelin reittiä Saksan poikki.



 Mainzin ja Frankfurtin ohitus kävi ihmeen helposti, kun olin suunnitellut liittymät ja laittanut teiden numerot suunnitelmaan. Pysähdyn välillä syömään jauhelihapihvit. Toisen pysähdyksen tein tankatessani lähempänä Tshekinmaan rajaa. Sitten aloin suunnitella majoittumista ja känsiin Schwandorffia. Kaupungin rajalla oli ollut 60 nopeuslätkä ja seuraavassa liittymässä oli poliisiauto. Paakaatin tutkaan kaheksaakolmea. Poliisit selittivät baijerilaisella murteellaan, että tästä selviät kolmella kympillä, kun maksat heti. Suomessa tuollainen ylitys olisi tiennyt kovaa summaa. Maksoin viisikymppisellä ja kaverit kaivoivat vaihtorahan omasta lompsastaan. Paperit tehtiin manuaalisesti.

Ei löytynyt hotellia ja avoin viereiseen kaupunkiin Ambergiin, josta kiertelyn jälkeen löytyi majapaikka. Nettiyhteyskin toimii ihan hyvin.  Illalla kävin baijerilaisessa panimoravintolassa Schloderer Bräu, jossa sain ystävällistä palvelua ja uusi kokemus on Schweizerisse Wurstsalad. Kylmää makkaraa paloina, suolakurkkua ja juustoa ja värinä salaatinlehti sekä tomaattia. Palan painikkeeksi join tuopit talon vaaleaa ja tummaa ja lasku 10,90 €. Kaupungin keskusta on historiallinen ja muurien ympäröimä. Keskustorin laidassa oli hyvä kirjakauppa, jossa oli istuimia ja jopa lepotuoleja asiakkaita varten.

”Saksa on paska maa”, sanoi Seppo Räty pudottuaan Stuttgartin MM-finaalista 1993. Tähän en voi yhtyä: suunnistus meni hyvin, poliisi antaa pienen rikemaksun ja Baijerissa saa ystävällistä palvelua.



Kallista päätä oikealle