14774 km kiltillä pienellä autolla

27.5. perjantai

Menin töihin vähän haikein mielin putsaamaan pöytää ja hyvästelemään ystäviä ja kollegoita. Andrea ja Dana olivat käytävällä halauksin vastassa ja antoivat T-paidan sekä hyvän mielen.  Tarjosin heille hapankorput ja snaksit sekä snapsit erikseen, koska tytöt olivat lähdössä Tartralle Forest Pedagogis vaellukselle jo aamupäivän aikana. On ollut ihanaa seurata tätä naistiimin toimintaa nuorten parissa ja on ollut metsäkeskukselle oikea strateginen valinta ottaa nuoret selkeästi omaksi neuvonnan kohderyhmäksi.

Sovimme sitten, että järjestän tilaisuuden muullekin porukalle heti tilaisuus ja kävin tekemässä kämpillä eväät. Neuvotteluhuoneeseen kokoontui kymmenkunta kollegaa ja pidettiin pieni juttelutilaisuus. Yksi kavereista oli käynyt Suomessa, kun osasia sanoa: ”Hölökynkölökyn!” Tilaisuus oli karu, mutta vaatimaton. Mitäs muuta tällaiselta kansalaiselta voi odottaakaan, kun on maasta, jossa asuu raaka ja yksinkertainen kansa. Myös Marek tuli paikalle ja toi Erasmus-sopimuksen.

 Islannin tulivuoren toiminta lakkasi keskiviikkona ja se tiesi sitä, että ryhmämme pääsee suunnitellulla lennolla kotiin ja Maria puolestaan Krakovaan alkuperäisen lentosuunnitelman mukaisesti.

28.5. lauantai

Heräsin hyvissä ajoin. Söin aamupalaksi paistettuja perunoita ja kananmunan sekä söin viimeiset aikoinaan Itävallasta ostetut näkkärit. Vein viimeiset roskat roskikseen sekä jätin roskiksen viereen kassillisen syömättä jääneitä muonia ja ei mennyt kuin 16 sekuntia, kun niille tuli noutaja. Michal tuli vielä kättelemään sekä ottamaan kuvan kämpästä lähtemisestä. Jätin Janka-rouvalle saksaksi kirjoittamani jäähyväiskirjeen; on lämmin tunne, kun tietää olleensa pidetty vuokralainen. Michalin kanssa käteltiin tietoisena, että syyskuussa tavataan.

My sme tu doma

Lähdin ajelemaan 6:10 kohti Puolaa Banská Bystrisan ja Ruzonberokin kautta. Lauantaiaamuna liikenne oli rauhallista. Vähä-Tatralla sää muuttui utuiseksi ja ennen Puolan rajaa alkoi hiljalleen sataa. Ruzomberokin ja Krakovan välisen tien varressa näin mittavimman näytteen slovakialaisesta hirsirakentamisesta. Kaupunkien kiertämiseksi oli moneen paikkaan rakennettu aivan viime vuosina uusia moottoriliikennetien pätkiä, joten tieolot Slovakiassa paranevat pikku hiljaa. Tankkasin Slovakian puolella ja ostin Puolan karttakirjan. Kävin vielä mokkulalla netissä tsekkaamassa moottoritiemaksuja sekä yritin nähdä oliko Marian kone lähtenyt ajoissa – hän oli tekstaillut aamulla, että aikataulu Seutulassa OK.

Krakovaa kiertää etelässä moottoritie ja lentokenttä löytyi yllättävän helposti. Parkkihalli on aivan terminaalin vieressä, joten ei tarvinnut tumpuloida pysäköinnin kanssa. Noin 230 kilometrin matkaan oli kulunut kuitenkin 4 tuntia eli olin kentällä juuri koneen aikataulun mukaisena laskeutumisaikana. Se myöhästyi kuitenkin sen verran, että ehdin käydä veskissä ja hörpätä kahvit. Ja sieltähän Eukko-Kullan tuttu hahmo tuli portista ensimmäisten joukossa.

Olin katsonut lentokentän opaskartasta, että lentokentän päitse lähtisi tie kohti Oswicimiä eli Auschwitziä, mutta nyt alkoi tutustuminen puolalaiseen tienviitta- ja tiekulttuuriin. Ajelimme ja pummailimme pikkuteillä ja palattiin lentokentän tuntumaan toiveena päästä pois eikä käytäisi koko keskitysleirimuseossa olleenkaan. Sitten olisi valintana ollut käynti Krakovassa, mutta kaupunkiin johtavalla kaksikaistaisella tiellä oli seisova jono, joten tein uukkarin. Uukkarimahdollisuus on Puolassa jopa moottoriteillä. Seuraava valinta olisi ollut kiertää moottoritietä eteläpuolitse kohti itää ja pienempiä teitä kohti koillista. Huomasimme sateessa joutunemme kuitenkin Katowiceen ja länteen johtavalle moottoritielle ja sitten tuli maksuportti, johon kurkotin setelin oven raosta, kun ikkunan aukaisijan sinkkikela on mytyssä. Kun nyt oltiin menossa kyseiseen suuntaan, niin päätimme käydä katsomassa natsein hirveyksiä. Muutamassa pikkukaupungissa sekoilimme opasteiden kanssa, mutta tuli vain pikkupummeja, joten pääsimme yhdeltä kohteen parkkipaikalle.

Auschwitz on maailaman synkimpiä turistikohteita

Auschwitzissä natsit onnistuivat tuhoamaan 1,1 miljoonan ihmisen hengen. Suurin osa heistä oli juutalaisia. leiri oli aluksi perustettu venäläisten sotavankin leiri, mutta kauhistusta jatkui ja lopussa oli tuhoamisleiri teollisissa mitoissa. Koko ajan mietittiin, kuinka epätoivotuista yksilöistä päästäisiin nopeammin eroon. Kaasukammiot ja krematoriot eivät toimineet leiri ihmisten onneksi kuitenkaan tarpeeksi hyvin. Auschwitz oli leiri työtä tekeville ja muuten tuhottaviksi aiotuille oli kolmen kilometrin päässä Birkenaun parakkileiri. Opastettu kierros kesti kaksi tuntia ja olimme puolalaisen ryhmän mukana, koska emme halunneet odottaa englanninkielistä ryhmää.

Lähdimme ajamaan sateessa kohti itää uudelleen seoten vain kerran reitissä ja pääsimme Katowicen ohikulkutielle. Moottoritien päässä tie kääntyi vasemmalle ja melkein ensimmäisen hotellin kohdalla päätimme hankkiutua majoitukseen. Niepolomicen kaupunki on Puolan historiallisten kuninkaiden metsästysmaiden vieressä. Hotellissa meidät otti vastaan iäkäs leidi, jonka suu tuntui olevan erittäin sopiva puolan kielen käyttöön. Vieressä oli myös tyttärentyttären tyyppinen neito, joka osasi myös englantia ja olimme onnellisia saadessamme huoneen 180 zlotyllä eli 46 eurolla. Päivällisen aikaan järjesti paikallinen huonosti askeltava pappa säpinää paikallisille kaaduttuaan katuun muutaman kymmenen metrin päässä ravintolasta. Onneksi ukko talutettiin ambulanssi- ja lääkäriautonäytelmän jälkeen aivan tavalliseen henkilöautoon. Olikohan pappa lähtenyt karkuteille. Päivällinen käsitti puolalaista keittoa ja biff tenderloidia. Ravintolassa oli menossa häähulinat ja musiikki pelasi elävänä ja siksiköhän meidät ohjattiin ylimpään kerrokseen.

29.5. sunnuntai

Aamupala oli runsas ja puolalaisesti koristeltu. Vihannesten ja munien sekä hyytelöiden ja salaattien esillepanossa oli nähty vaivaa – vai olivatko häiden rääppeitä? Onneksi hotellin isäntä oli antanut edellisiltana Niepolomicen kansanpuiston esitteenja teimme päätöksen piipahtaa siellä – puolankielinen sana puszcza tarkoittaa erämaata. Mariakin sai bongata uuden maan ajettuaan 9 km Puolan alueella. Itse tein puulajikierroksen, etten olisi kantanut puukirjaa mukanani turhaan koko matkaa. Pyökki ja tammi olivat tärkeimmät puulajit. Puiston keskellä olisi ollut myös wisenttipuisto, mutta aivan keskellä tätä 10000 hehtaarin aluetta, joka on ollut historiassa kuninkaiden metsästysmaita.

Puolan metsäluontoon tutustumassa

Sandromierzessa on meidän lisäksi vieraillut myös paavi

Sitten lähdimmekin seurailemaan kuninkaiden tien reittiä, joka seuraa täällä päässä Puolan merkittävintä jokea, Veikseliä. Lisääs tietoa lukin Marian Autoliiton autoiluoppaasta. Puolalla ja Liettualla on ollut aikoinaan liitto, jolloin Krakovan ja Vilnan välillä täytyi olla tie.  Samalla saimme kouriintuntuvaa, mutta onneksi turvallista omakohtaista tietoa puolalaisesta tie- ja liikennekulttuurista. Tiet ovat suurelta osin möykkyisiä ja syvillä urilla, autoilijat tekevät hulluja ohituksia. Krakovan moottoritiellä näimme lauantaina tilanteen, jossa kaverit lykkäsivät autoa pois reitiltä ajettuaan kaiteeseen vähän ennen meidän tuloamme. Tiessä oli onneksi pitkät pätkiä uuttakin pätkää ja pääsimme nauttimaan maalaiskylien maisemaa. Kylissä tuntui olevan kuitenkin monesti tärkeintä mainostaminen.

Poikkesimme kahdessa historiallisessa kaupungissa. Veikselin törmällä on eräs Puolan vanhimpia kaupunkeja Sandromierz, jossa poikkesimme syömässä rauhassa, koska pahin turistiaika ei ole vielä käsillä. Kaupunki on täynnä historiallisia rakennuksia ja tultuamme alas kaupungista törmäsimme paikaan, jossa paavi Johanne Paavali oli vieraillut 1999. Satakunta kilometriä edellisestä kaupungista koilliseen poikkesimme Lublinin historialliseen keskustaan. Tämän 350 000 asukkaan kauppa- ja teollisuuskaupungin vanhassa keskustassa olikin sitten jo melkoinen turistien ja vapaa-ajan viettäjien vilinä. Paljon olisi nähtävää ja katseltavaa, mutta joimme vain kahvit.

Tavoitteenamme oli edetä mahdollisimman pitkälle pohjoiseen ja kohti kotia. Ilta alkoi hämärtää ja tienvarsihotellit kävivät harvinaisiksi. Ajoimme Siemiatyczen pikkukaupunkiin ja näimme hotelliin viittoja. Henkilökunta selitti puolaksi, ettei ollut tilaa tai sitten huoneet olivat remontissa. No ajoimme jonkun kilometrin takaisin, koska olimme nähneet kiertoliittymässä ravitsemusliikkeen. Ulkoa päin se näytti yhtä hyvältä kuin äskeinenkin kohde. Sisällä oli taas tanssin humu menossa – ilmeisesti synttärit. Takahuoneista löytyi sitten puukehyksinen luukku, josta kaveri lupasi huoneen n. 80 zlotyllä. Katsastimme sen ja päätimme ottaa huoneen. Olimme edenneet matkallamme Varsovan korkeudelle. Kävimme vielä ostamassa vähän ruokatarpeita paikallisesta marketista ja asetuimme yöpuulle tähän kauppamatkustajan kuoleman paikaan.

30.5. maanantai

Heräsimme hengissä kauniiseen aamuun. Maria purki kummallisen tyynynpäällisensä, minä kävin suihkussa. Söimme eväistämme aamupalan poikasen ja lähdimme jo puoli kahdeksalta liikkeelle aamuviileällä autolla. Poikkesimme lähimmälle huoltoasemalle kahville, jossa yrittäjä palveli meitä kauniisti englanniksi ja huoltamopoika tankkasi Fabian. Kahvi maistui oikeasti kahville ja lähdimme jatkamaan matkaa. Täällä Valkovenäjän rajan tuntumassa oli myös puinen ortodoksikirkko sekä hautausmaa, joiden venäjänkielisistä hautakivistä saattoi päätätellä, että osa miehistä oli kuollut suhteellisen nuorina. Toisen tauon vietimme hyvään kuntoon laitetulla bussien kääntöpaikalla, joka toimii katoksineen ja tuulimyllyineen kyläläisten linja-autoasemana.

Eräs rauhallinen hetki Puolan liikenteessä

Matka jatkui ruuhkaisessa liikenteessä Białystokin kaupungin kautta. Ohitukset ovat kiireisillä puolalaisilla joskus karvoja nostattavia, mutta tiukoista tilanteista tämä kansa selviää heikommin kuin suomalaiset. Toki meillä liikennettä ei ole käytännössä kuin eteläisessä Suomessa. Puolassa vuosittain kuolee liikenteessä yksi henki 6300 asukasta kohti, kun Suomessa vastaavalla suhteella menetetään kuolonuhri 16700 ihmisen joukossa. Tämä tieosuus oli matkaoppaassa merkitty Puolan turvallisten teiden joukkoon. Augustówin kaupungin läpi ajaa vuorokaudessa yli 4000 rekkaa eli noin 3 rekkaa minuutissa. Osa teistä on vielä vanhan liiton aikaista pikitietä eli heikko runko ja piki ovat painuneet urille. Poikkesimme raja-asemalle syömään kalaa ja pääsimme myös nettiin. Vaihdettiin myös Liettuan litejä (LTL) seuraavaan maata varten.

Siitä sitten lähdettiin rekkamiesten ravintolasta ja ajeltiin tasaiseen Liettuaan. Olimme siirtyneet vanhaan Neuvostoliiton alueelle, jossa tierakennelmat poikkeavat vanhan liiton sosialistivaltioista. Neukut teettivät tiet suoriksi ja leveiksi sekä ohittamaan kaupungit. Emme siis poikenneet Liettuan toiseksi suurimmassa kaupungissa Kaunasissa (350 000 as. – pääkaupunki Vilnassa 560 000 as.) Jossain välissä otimme kahvitauon ja baarinpitäjärouva kysyi jotain ”karta”, jota ei ainakaan googlen kielenkääntäjäkään ymmärtänyt. Teimme myös pienen pysähdyksen tiellä ja Maria sai merkata muutaman kilometrin uutta maata pyöräilyhistoriaansa. Muutenkin tiet paranivat kolmanteen potenssiin Puolaan verrattuna; teillä oli merkatut pientareet ja Via Baltican laatu oli hyvä. Helle alkoi ottaa veroaan eikä kiinnostanut alkaa turistihommiin Liettuassa. Virkistävää oli käydä kahvilla yksityisessä baarissa ja juoda terassikahvit.

Liettuassa

 Sitten ylitimme sujuvasti rajan eikä litejä ollut kulunut kuin muutama. Suunnitelmamme vaihtaa zlotyt lateiksi kariutui siihen, ettei entisen raja-aseman tuntumassa ollutkaan minkäänlaisia palvelupisteitä tai rahan vaihtoa. Latviassa pääsimme sitten taas ajamaan metsän suojassa, joskaan ei varjossa. Maastokon on vähän kumpuilevampaa ja metsät mäntyvaltaisia. Päätimme hankkiutua Jurmalaan ja etsiä sieltä majapaikka. Riikan kehätietä on helppo hakeutua tähän pääkaupungin viereiseen 55 000 asukkaan puutarha- ja lomaparatiisiin. Ajelimme ensin vähän ohi keskustaan päin ja palasimme sitten kiellettyyn kääntymissuuntaan majoitusliikkeiden kadu alkupäähän. Poliisin huomautus liikennerikkomuksesta oli vain liikennemerkin osoittamista kopiolta.

Jurmalassa oli edullista

Otimme ensimmäisen parkin ja menimme kysymään vaaleansinisestä huvilan näköisestä Eiropa-hotellista. Kahden hengen huone 28 LVL eli 40 €. Hieno ja mukava huone muuten, mutta tuuletus ei oikein pelannut helteisessä säässä. Suihkuteltuamme ja vähän virkistyttyämme lähdimme tutustumaan pääkävelykatuun ja löysimme sopivan ravintolan pastan syöntiin. Sen jälkeen kävimme vielä pikkukävelyn upealla hiekkarannalla sekä ihailimme huviloita.

Itämeren rannalla

31.5. tiistai

Heräsimme aamulla reippaina ja seitsemältä lähdin minä lenkille – aiai kun maha painaa eikä huvittaisi juosta. Tein kuitenkin kolme varttia jonkinlaisia liikkeitä ja kävin tutustumassa läheisiin männiköihin. Lenkin jälkeen saimme ihan hyvän ja monipuolisen aamupalan. Hotellissa oli majoittunut myös toinenkin suomalaispariskunta. Paikalla oli myös ryhmä jenkkejä, jotka antoivat näytteen omasta kulttuuristaan. Aamupalallakin pitää heittää sitä smooltookkia ja kun yksi kaveri pitää puheen jokaiselle nakille ja leipäpalalle erikseen, niin siihen toinen pitää vastauspuheenvuoron myös kuuluvasti.

Maria kävi pyörälenkillä aamupalan jälkeen ja minä hoitelin sähköpostejani. Mahtaa kaupungissa olla loma-aikana säpinää. Hinnat vaikuttivat edullisilta, mihin on varmasti vaikuttanut alentavasti viimevuotisen laman aiheuttama Latvian talouskuuri.

Siitä sitten lähdimme ajelemaan lämpenevässä päivässä ja Riikan kierto loikin yllättävän aikaa vievä, koska itäpuoleinen kehätie oli tietöiden vallassa. No kun niistä päästiin, niin tie oikeni ja pääkaupungin puoleisessa päässä oli myös leveä ja autoilijat väistivät pientareen katkoviivan taakse antaakseen tietä ohituksille. Matka eteni hyvin ja jälleen ylitimme rajan huomaten vain, että vanhoja raja-asemien rakennuksia ei oltu vielä purettu. On helppo huomata, että rakennusten käyttämättömyys aiheuttaa heti rappeutumisen leiman.

Ennen Pärnua poikkesimme kyläkaupluksessa ostamassa vähän evästä. Samalla jututimme kolme pyöräretkeläistä, joista yksi oli lähtenyt Istanbulista ja aikoi pyöräillä Nordkappiin Norjan kautta, koska piti Suomen maisemia tylsinä. Ajoimme kaupunkiin ja kävimme kysymässä Hotelli Pärnusta huonetta. Vastaanoton nuori rouva esitti meille asiat suomeksi ja otimme huoneen 76 eurolla. Vastaanoton informaatio oli kattavinta koko matkalla kokemistamme palveluista.

Iltrapäivällä pidimme palaverin Uno Jägerin ja puheenjohtaja Eerik Philipsin kanssa ensi kevään Nordplus-hankesuunnitelmasta. Virolaiset ovat valmiita lähettämään Suomeen teräkurssilaisia ja voisimme lähettää Viroon opettajan pitämään sahojen huoltoon ja käyttöön perehdyttävää kursia. Piret Koorep ei päässyt paikalle, mutta Volvetsin koulu voisi olla myös partnerina, jotta saisimme virallisten ryhmien vaihdon aikaan. Muina vaihtokouluina tulee kyseeseen Örebron Naturbruksgymnasiet sekä Skovskolen Tanskasta. Voimme samaan hankkeeseen kirjoittaa myös maatalousharjoittelijavaihtoa Ruotsiin sekä puunkaatoharjoittelua Tanskaan.

Kun astutuin ulos Unon toimistosta, niin siinähän Maria tallusteli kadulla tultuaan pikkuostoksilta. Maria kysyi vastaanoton avuliaalta leidiltä käsityökauppaa ja sellainen löytyikin Port Arturista eli paikallisesta kauppakeskuksesta. Ostettiin iso pöytäliina ja servettejä juhlakäyttöön. Pellavaliina kestää varmaan uramme loppuun. Päivälliseksi söimme yksinkertaisesti pitsat.

Pärnussa on uusi, moderni ja kaunis kirjasto

Illansuussa Maria lähti pyöräilemään ja minä kiertelin rannan puistoa ja kävin parilla oluella. Pärnu on siitä kelju paikka, että täällä on jo liikaa suomalaisia, kun on tottunut liikkumaan muiden kansojen parissa. Sää oli edelleen kaunis ja illan viileyskin vain miellyttävää helteisen päivän jälkeen.

1.6. keskiviikko

Kotiinlähdön päivän aamupala olikin jo perinteisen suomalainen. Ilmeisesti suomalaiset ovat olleet rakentamassa hotellia vanhan liiton aikana, koska vessan kalusteet ovat suomalaisia. Erikoisuutena oli myös vessan kokopuinen peiliovi. Huoneen ovet on kuitenkin vaihdettu moderneiksi kortilla aukeaviksi.

Pärnussa vaihdetaan vanan liiton haisevaa asfalttia uuteen

Ajelimme kaikessa rauhassa kohti Tallinnaa ja teimme pikkuteitä pitkin vähän lisäkierrosta. Poikkesimme kaupluksessa Märjamaassa, jossa ystävällinen herra tarjoutui neuvomaan, jos olisi kysyttävää. Kovasti moitti venäläisten roskaamista erilaista elämäntapaa.

Olimme hyvissä ajoin satama-alueella, mutta lähtöportin löytyminen ei ollut yksinkertaista, vaikka viime lokakuussa olimme Askon kanssa lähteneet samalla laivalla. No löytyihän se ja siinä jonossa ihmeteltiin sitä oluen ja lonkeron määrää, jonka suomalaiset jouset natisten ja valot taivaalle näyttäen ajavat takaisin valmistusmaahan. Pääsimme ajoissa laivaan ja samalla myös syömään lounasta, koskapa aamupalasta oli kulunut jo kotvasen. Matka vie nykyään vain pari tuntia ja hintaa matkalle tuli 107 €.

Laivasta päästiin ja valitsin Helsingin helteessä (29° C) reitin Länsiväylää Kehä ykköselle. En tiedä olisiko Runebergin katu ja Mannerheimintie reittinä vienyt nopeammin kolmostielle, mutta helteisessä jonossa madeltiin toista tuntia ennen kuin oltiin vapauttavasti Keimolassa ja moottoritie alkoi vetää. Oli alkamassa pitkä viikonloppu, koska moni piti helatorstain jälkeisen perjantain vapaata esimerkiksi ylioppilasjuhlien takia.

Hämeenlinnan jälkeen auringon porotus hellitti pilvistymisen ansiosta ja radiosta kuulimme, että raesateen ja kaatuneiden puiden takia kolmostie oli poikki Parkanossa ja junatkin seisoivat samalla lailla rautatieosuudella. Alavuden ja Virtain välillä oli tullut rakeita, niin että joidenkin autojen pinta oli vioittunut. Virroilla olikin sitten vain 15 astetta.

Home sweet home – sauna oli lämmin ja aika oli kotiutua.

Kiltti, pieni auto toi meidät ja romppeet turvallisesti kotiin